Aprilia-kuljettajat ilmaiseksi seuraamaan Alastaron RR-kisaa

Tomi Kaartinen, Aprilia RSV4 RF Superbike

Aprilialla saapuvat motoristit pääsevät seuraamaan Alastarossa ajettavaa Road Racingin SM-osakilpailua ilmaiseksi.

Aprilia on näkyvästi esillä Road Racingin SM-sarjassa, kun Superbike-luokassa nähdään kolme Aprilia RSV4 RF -pyörää. Kaartinen Motorsportin Aprilia-kuljettajina ovat Tomi Kaartinen, Aki Valkila ja Jarno Sinkkonen. Lisäksi Petri Honkanen ajaa tiimin neljättä pyörää Star Service Cupissa eli Jokamiesluokassa.

Pärnussa ajetussa edellisessä SM-osakilpailussa Tomi Kaartinen osoitti Aprilian kilpailukykyä ajamalla lauantain Superbike-kisassa kakkoseksi. Sunnuntaina saldona oli valitettavasti kaatuminen ja sitä seurannut keskeytys. Nyt pyörä on taas kunnossa ja odotukset kovat.

Aivan yhtä hyvin ei Pärnussa sujunut Aki Valkilalla, jonka kyynärpää sai kaatumisessa melkoisen tällin ja sen seurauksena kipsin. Valkila on kuitenkin paikalla Alastarolla, vaikkei ajamaan vielä pystykään.

Aprilian maahantuoja odottaa merkillä ajavia motoristeja Alastaroon kannustamaan Kaartinen Motorsportin kuljettajia tarjoamalla heille ilmaisen sisäänpääsyn. Vaatimuksena on ainoastaan, että saapuu paikalle Aprilia-merkkisellä pyörällä.

Road Racingin neljäs SM-osakilpailu ajetaan Alastaron moottoriradalla 27.-28. heinäkuuta.

Lisää tietoa kilpailuviikonlopun tapahtumista:

Uusin numero