Aprilia ja Melandri purkivat MotoGP-sopimuksensa

MotoGP-luokkaan paluun tehnyt Aprilia neuvotteli viime syksynä myös Mika Kallion kanssa päätyen kuitenkin toiseen kokeneeseen kuljettajaan, eli italialaiseen Melandriin.

Melandri tosin teki sen jo alusta alkaen vastahakoisesti. Hän ei olisi halunnut lähteä mukaan uuteen projektiin, vaan jatkaa Aprilialla Superbike-luokassa ja taistella siellä maailmanmestaruudesta.

Melandri on jäänyt Apriliaa ajattavassa Gresini-tiimissä pahasti espanjalaisen Alvaro Bautistan varjoon.

Kahdeksan ensimmäistä osakilpailua ovat olleet Melandrille muutenkin täyttä tuskaa. Hän on ollut useimmiten koko joukon hitain, eikä miehen plakkarista löydy pistettäkään.

– Aprilia Racing ja Marco Melandri ovat päätyneet yhteisymmärryksessä sopimuksen purkamiseen. Toivotamme hänelle kaikkea hyvää uusissa haasteissa, todetaan Aprilian tiedotteessa.

Melandrin uudet haasteet odottavat todennäköisesti Superbike-luokassa. Melandrilla on tiettävästi jo sopimus ensi kaudesta Yamahan kanssa.

Aprilia ei kertonut tiedotteessaan, kuka korvaa Melandrin Saksan GP:ssä. Varikkohuhujen mukaan tuo mies on irlantilainen Michael Laverty.