Aprilia esitteli MotoGP-pyöränsä – toinen kuski ei osaa vielä ajaa sitä

Pitemmällä tähtäimellä työskentelevän Aprilian tilanne on ollut ainakin tähän mennessä täysin kaksijakoinen: espanjalaiskuljettaja Alvaro Bautista pyrkii tekemään haasteellisessa kuviossa hyvällä motivaatiolla parhaansa, mutta italialainen Marco Melandri vaikuttaa maansa myyneeltä jo tässä vaiheessa projektia.

Melandri jätettiin vuoden toisella testijaksolla Malesian Sepangissa sijalle 27, eli viimeiseksi. Hän jäi 19:nneksi päätyneestä Bautistasta peräti 2,259 sekuntia. Sepangin radalla on mittaa 5,5 kilometriä.

– Sorry, en vain osaa ajaa tätä pyörää. Tämä on turhauttavaa, tuskaili takaisin Superbike-luokkaan haikaileva Melandri tuolloin.

Milanossa tilannetta kuvailtiin luonnollisesti harkitummin sanankääntein.

– Tällaisessa kehitysprojektissa on myös omat etunsa, kun pyörää voi räätälöidä mieleisekseen. Nyt on tärkeintä saada fiilis kohdalleen koko pakettiin, eli pyörään ja renkaisiin. Se fiilis on ollut aivan erilainen kuin viime vuonna, Melandri viittasi Superbiken puolelle.

– Meillä on pitkä matka kuljettavana, mutta uskon, että saavutamme kärsivällisyyden ja päättäväisyyden myötä hyvän tason. Realismia se voi olla kauden jälkimmäisellä puoliskolla, Melandri muotoili.

Aprilian toimintaa kuninkuusluokassa pyörittää italialaisen Fausto Gresinin johtama tiimi, joka päätti pitkäaikaisen yhteistyönsä Hondan kanssa viime kauden jälkeen.

MotoGP-luokan kolmas ja viimeinen talvitestijakso ajetaan Losailin radalla Qatarissa 14.-16. maaliskuuta.

Losail isännöi perinteiseen tapaan myös MM-avausta, joka ajoittuu maaliskuun viimeiseen viikonvaihteeseen.

Uusin numero