Antti Vuolas kahdeksas minispeedwayn EM-finaalissa

Suomella oli kilpailuissa viisi edustajaa, kun kahdeksanneksi päätynyt Antti Vuolas , Arttu Pentinmäki, Timi Salonen, Toni Hyyryläinen ja Jere Kristola olivat mukana taistelemassa Euroopan herruudesta.

Lauantaina ajettiin kaksi semifinaalia, joista jaettiin paikat tämän päivän finaaliin.

Suomalaisista ensimmäisessä semifinaalissa olivat mukana Pentinmäki ja Salonen. Molemmat keräsivätkin tasaisesti pisteitä eristään. Pentinmäki keräsi seitsemän pistettä ollen semifinaalinsa yhdeksäs. Se riitti juuri finaalipaikkaan.

Salosen pistetili karttui viidellä oikeuttaen sijaan 11, joten Salosen tie nousi pystyyn.

Toisessa semifinaalissa Vuolas piti parhaiten Suomen värejä yllä. Nuorukainen keräsi alkueristään seitsemän pistettä ja voitti neljän miehen uusinnan sijoittuen seitsemänneksi.

Hyyryläinen kasasi vain pisteen ollen kilpailun 15. Kristola jäi ilman pisteittä ollen Hyyryläisen perässä 16.

Finaalissa Suomea siis edustivat Vuolas ja Pentinmäki. Molempien alku oli hankala, sillä kahdesta avauserästään Vuolas otti pisteen ja Pentinmäki jäi pistettä.

Vuolas kuitenkin taisteli hienosti ottaen kolme peräkkäistä kakkossijaa nousten seitsemään pisteen. Se riitti tällä kertaa sijaan kahdeksan. Pentinmäki sai finaalissa kasaan kaksi pistettä sijoittuen sijalle 15.

Finaali oli tanskalaisten hallintaa, heidän viedessä kaikki palkintokorokesijat. Voittoon ajoi Christian Thaysen ennen Jonas Seifert-Salkiä ja Marius Nielseniä.

Semifinaali 1:
   1. Jonas Knudsen, Tanska 14
   2. Benjamin Basso, Saksa 13+3
   3. Alexander Woentin, Ruotsi 13+2
   4. Jonas Seifert-Salk, Tanska 12
   5. Tim Sørensen, Tanska 10
   6. Marius Nielsen, Tanska10
   7. Jonatan Grahn, Ruotsi 9
   8. Anton Woss, Ruotsi 8
   9. Arttu Pentinmäki, Suomi 7 (2,0,2,1,2)
 10. Pawel Tyburski, Puola 6
 11. Timi Salonen, Suomi 5 (2,1,0,2,0)
 12. Ben Ernst, Saksa 4
 13. Leon Arnheim, Saksa 4
 14. Karol Zupinski, Puola 3
 15. Lars Figved, Norja 3
 16. Kacper Klosok, Puola 0

Semifinaali 2:
   1. Christian Thaysen, Tanska 14
   2. Emil Pørtner, Tanska 13
   3. Lukas Baumann, Saksa 12+3
   4. Mathias Nielsen, Tanska 12+2
   5. Kasper Faarkrogh, Tanska 11
   6. Morten Pipenbrinch, Tanska 10
   7. Antti Vuolas, Suomi 7+3 (3,0,0,1,3)
   8. William Björling, Ruotsi 7+2
   9. Sebastian Selvin, Ruotsi 7+1
 10. Erik Ivarsson, Ruotsi 7+R
 11. Mateusz Swidnicki, Puola 6
 12. Henrik Bergström, Ruotsi 6
 13. Mateusz Bartkowiak, Puola 4
 14. Espen Sola, Norja 3
 15. Toni Hyyrylainen, Suomi 1  (0,1,0,0,0)
 16. Jere Kristola, Suomi 0 (F,F,0,0,0)

Finaali:
  1. Christian Thaysen, Tanska 15
  2.Jonas Seifert-Salk, Tanska 14
  3. Marius Nielsen, Tanska 12
  4. Jonatan Grahn, Ruotsi 11
  5. Emil Pørtner, Tanska 10
  6. Benjamin Basso, Saksa 10
  7. Alexander Woentin, Ruotsi 9
  8. Antti Vuolas, Suomi 7 (1,0,2,2,2)
  9. Jonas Knudsen, Tanska 6
10. Kasper Faarkrogh, Tanska 5
11. Lukas Baumann, Saksa 5
12. Mateusz Swidnicki, Puola 5
13. William Björling, Ruotsi 4
14. Anton Woss, Ruotsi 4
15. Arttu Pentinmäki, Suomi 2 (0,0,0,1,1)
16. Pawel Tyburski, Puola 1
17. Tim Sørensen, Tanska 0

Uusin numero