Antti Pyrhönen ottaa aikalisän

Pyrhösen vasen jalka, josta murtuivat erittäin vaikeasti sääri- ja pohjeluu, sekä kantapää ei ole siinä kunnossa, että hän pystyisi ajamaan täysipainoisesti. Niinpä jalkaa operoidaan jälleen ja mahdollinen paluu siirtyy tulevaisuuteen.

– Ortopedi Antti Helminen, joka on alusta asti operoinut jalkaani leikkaa minut nyt perjantaina Töölön Mehiläisessä. Sääriluu, joka silloin syksyllä Italian maajoukkueiden MM-kisan starttikolarissa rikkoontui luista pahiten, tarvitsee lisää luuta. Luuta otetaan lonkasta ja kiinnitetään sääriluuhun. Operaatio ei ole mikään kovin suuri, mutta uusi luutuminen ottaa varmasti oman aikansa, kertoo Pyrhönen.

Hyvinkääläisen jalka leikattiin onnettomuuden jälkeen lokakuun alussa neljä kertaa viiden päivän sisällä. Kuntoharjoittelun hän aloitti todenteolla vuodenvaihteessa.

Pyrhönen suunnitteli vielä maaliskuussa paluusta MX3-luokan MM-sarjaan, mutta nyt mies suhtautuu paluuseen ilman aikataulua.
– Tärkeintä nyt on saada jalka siihen kuntoon, että normaali liikkuminen sujuu vaivatta. Halut ajamiseen ovat kovat, mutta nyt laitetaan ensin jalka kuntoon. Se, ajanko vielä tänä vuonna vai vasta ensi vuonna on nyt toisarvoista. Sekin mahdollisuus täytyy ottaa huomioon, että jalka ei kestä enää ajamista lainkaan, mutta usko paranemiseen on kuitenkin kova. Ortopedi Antti Helminen on tehnyt jalkani suhteen erinomaista työtä ja luotan häneen täydellisesti, vakuuttaa Pyrhönen.

Kunnostaan Pyrhönen pitää tiukasti huolta ja harjoittelee kuntosalissa päivittäin, useimmiten useamman kerran päivässä.
– Treenaan samaan tahtiin kuin ennenkin, sillä haluan olla fyysisesti hyvässä kunnossa. Se auttaa niin paranemisessa, kuin mahdollisen radoille palaamisen suhteenkin. Rapakuntoisena paluu huipulle olisi tämän ruljanssin jälkeen mahdoton yhtälö, naurahtaa Pyrhönen.

Uusin numero