Alvaro Bautista jättää MotoGP:n

Bautistan lopettaminen julkistettiin torstaina ennen kauden päättänyttä Valencian kilpailua. Samalla vahvistettiin että hän ajaa Ducatin Panigale V4:sta ​​WSBK:ssa ensi vuonna.

”Viimeisimmissä kilpailuissa monet kysyivät tulevaisuudestani. En ollut tehnyt päätöstäni, koska alun perin ajatukseni oli pysyä MotoGP: ssä. Tämä kausi on ollut todella erikoinen, sillä kahden tai kolmen kilpailun jälkeen 80% seuraavan kauden tallipaikoista oli jo päätetty. Tuossa vaiheessa kautta suorituskykyni ei ollut odottamani, tuntui että oli paljon ongelmia pyörän kanssa. En pystynyt ajamaan omalla tasollani niin kuin olisin halunnut. Joten, kun viimein aloin tuntea olon hyväksi pyörän kanssa ja aloin olla kilpailukykyisempi ja olisin pystynyt näytämään potentiaalini, ei enempää paikkoja MotoGP: ssä ensi kaudeksi ollut tarjolla.
Seuraava kausi on mahtava haaste WSBK-sarjassa Ducatin kanssa. Olen todella motivoitunut tämän uuden haasteen edessä. Olen todella kiitollinen Ducatille luottamukseta.  Yhdessä olemme todella vahvoja ja voimme saada hyviä tuloksia aikaan ja samalla tämä tulee olemaan todella hauskaa.”

Bautista on urallaan MotoGP: ssä noussut 49 kertaa palkintopallille, ottanut 16 kilpailuvoittoa. Hän voitti 125-kuutioisissa maailmanmestaruuden vuonna 2006.

Bautista on urallaan MotoGP: ssä noussut 49 kertaa palkintopallille, ottanut 16 kilpailuvoittoa. Hän voitti 125-kuutioisissa maailmanmestaruuden vuonna 2006.

Uusin numero