Aleksi Halen Päitsille? –takana ”jo” 20 tuntia enduroa

Kesä 2018 oli Aleksi Halenille hieman erilainen. Edellisvuosista poiketen miestä ei nähty keltaisen Legends-autonsa puikoissa, vaan hän kokeili täysin uusia aluevaltauksia.

– Aikamoista hässäkkää oli mennyt kesä. Uusia lajeja ollaan otettu haltuun ja sitä myötä on syntynyt uusia hulluja ideoita, Halen naurahtaa.

Mies jätti hetkeksi nelipyöräiset ja keskittyi kisaamaan sekä kaksipyöräsillä että vesijeteillä.

– Olen treenannut enduroa moottoripyörällä ja osallistuin myös polkupyöräenduro- ja alamäkikilpailuihin SM-sarjoissa. Olin Down Hill alamäki Suomi Cupissa sijalla kymmenen. Kisasin myös maastopyöräenduron SM-kisoissa, tuloksena oli 52:s sija, kun osallistujia taisi olla 150.

Aleksi Halen innostui menneenä kesänä alamäkipyöräilystä. Kuva: Kimmo Virkki

Enduroharjoittelun myötä Halen keksi itselleen jälleen uuden haasteen.

– Kilpailuhenkisyys ei ikinä katoa mihinkään ja siitä se hullu idea lähtikin, kun olen enduroa kiertänyt metsässä, että pitäisikö lähteä Suomen suureen seikkailuun, eli Päijänteen Ympäriajoon esimerkiksi jo ensi vuonna.

– Enduroa on kuitenkin tullut treenattua paljon, parikymmentä tuntia jo takana. Kaksi kertaa olen spoorissa käynyt ajamassa ja toisella kerralla oli jopa liukupohjaiset spoorisaappaat. Eli ei siinä muuta kuin puita uuniin ja katsotaan pääsisikö sen läpi, Halen virnistää sarkastisesti.

Taustajoukkoihinsa hän on kuitenkin saanut miehen, jolla on huomattavasti enemmän kokemusta lajista.

– Huimia kavereita on taustalla, Erikssonin Toni on ainakin lupautunut jeesaamaan. Katsotaan nyt kannattaako sinne lähteä, mutta näistä hulluista ideoistahan parhaat kokemukset syntyy. Se onko osallistumisvuosi 2019, 2020 vai 2030 jää sitten nähtäväksi, mutta intohimoa ja reisinkiä ennen kaikkea pitää olla. Se on se kaiken a ja o, että jonkun pitää aina päristä. Eli ei muuta kuin treeniä ja hommaa toimimaan. Se on kyllä erittäin mielenkiintoinen projekti.

Halenin viivalle asettuminen jo ensi vuoden Päitsiin ei olisi suurikaan yllätys, sillä mies on tehnyt useita hyppyjä tuntemattomaan usein. Tänä vuonna hänet nähtiin esimerkiksi kisaamassa vesilajien parissa.

Aleksi Halen sijoittui vesijettien SM-sarjassa debyyttikaudellaan kuudenneksi. Kuva: Alex Way Racing

– Vesijettien SM-kisoissa tuli pyörittyä myös kesällä. Lopputuloksissa ensikertalaiselle tuli kuudes sija, enkä enää loppukaudesta ollut edes viimeinen, niin kuin ekoissa lähdöissä. Pääsi jo vähän ohittelemaan ja fiilistelemään kilpakumppanien kanssa. Todella kova laji, yksi kovimmista, mitä ikinä olen kokeillut, kroppa huutaa hoosiannaa. Isoa respectiä seisottavien vesijettien kuljettajille!

Halen on tuttu näky moottoriurheilutapahtumissa myös mikrofoni kädessä.

– Kiireisesti kesä meni myös juontohommien kanssa. Olin juontamassa Neste Rallissa, Tampere Supercrossissa, rallicrossin SM- ja EM-kisoissa Kouvolassa, Sipoossa kerhojoukkueiden motocross SM-kilpailussa ja Teijo Talot SM-rallissa. Eli moottoriurheilu pysyy sydämessä, vaikken ole metriäkään ajanut nelipyöräisillä tänä vuonna, en edes mikro-autolla. Katsotaan mitä, ensi vuonna on luvassa – pärinää joka tapauksessa!

Uusin numero