Isossa mittakaavassa suunnitelmana on kasvattaa moottoriradan pituus nykyisestä kolmesta kilometristä 4,5 kilometriin. Silloin se täyttäisi FIA:n minimivaatimuksen – joka on neljä kilometriä – ja mahdollistaisi kansainvälisten kisojen saamisen Alastarolle. Tupalan mukaan MM-tason kisoja, kuten FI tai MotoGP, radalle on silti turha haaveilla. Ne edellyttäisivät liian isoja panostuksia alueen palveluihin ja infraan.
Alastaron moottorirata sijaitsee pohjavesialueella, mikä sekin aiheuttaa omat rajoitteensa radan toimintaan. Esimerkiksi diesel-ajoneuvoilla kilpaileminen on kielletty, mikä suoraan tarkoitti päätöksen aikanaan tullessa kuorma-autojen ratakisojen loppumista.
Ensi viikolla alkavan päällystystyön mahdollistavat ratayrittäjän riskinoton lisäksi myös valtion ja urheilu- ja kulttuuriministeriön tuet.