Alastaron moottoriradasta tulossa koeajajien paratiisi

(kuva: Mikael Väänänen)

Lisää pituutta asfalttiradalle, enemmän koeajettavia laitteita, mukana myös upouudet Verge ja Stark Varg -sähkömoottoripyörät.

Alastaron moottoriradalla puhaltavat uudet tuulet, kun Puuilosta tuttu Tuomaalan perhe hankki omistukseensa osan ratayhtiön osakkeista. Asfalttirata saa 1,7 kilometriä lisää pituutta, pitkään käyttökiellossa ollut motocross-rata herätetään uudelleen henkiin ja ensi kesästä lähtien Alastaro Circuitilla on myös Suomen monipuolisin koeajokalusto asiakkaiden käytössä. 

Moottoriurheilua seuraavalle yleisölle Tuomaalan perheen mukaantulo Alastaron ratayhtiöön ei sinällään ole yllättävää, onhan perhe ollut mukana rata-autoilussa jo parin vuosikymmenen ajan mm. Legends- ja Nascar-luokissa. 

-Kilpailukokemuksen kautta meillä on kokemus ja näkemys siitä, millaisia tapahtumien pitäisi olla että ne kiinnostavat yleisöä. Onhan 70 prosenttia kilpailutapahtumista kaikkea muuta kuin ajamista, sanovat Henri ja Markku Tuomaala.

Kaksikko nähtiin paikalla Stark Varg -sähköcrossien Suomen ensivierailulla. Tuomaaloiden kiinnostus uutta tuotetta kohtaan on ymmärrettävä, sillä he ovat tilanneet neljä kappaletta Stark Vargeja Alastaron Moottoriradalle.

-Nykyisen ympäristöluvan mukaan radalla saa olla toimintaa vain päällystetyllä alueella, mutta sähkökäyttöisillä laitteilla päästään eroon polttoaineesta, öljystä ja melusta, mikä mahdollistaa mm. Alastaron radan yhteydessä olevan crossiradan ottamisen uudelleen käyttöön.

Kun mennään maastoon sähköllä, se ei ole enää ympäristöriski. Myös suurimman osan valituksista ennakoidaan sähkökäyttöisten laitteiden yleistyessä jäävän pois, sillä valitukset koskevat pääosin melua. Stark Varg -sähköcrossien lisäksi Alastaron ratayhtiö on tilannut myös katukäyttöön tarkoitettuja Verge-sähkömoottoripyöriä, joita jatkossa on mahdollisuus koeajaa Alastarolla. Ylävarikolle rakennettaviin varikkoboxeihin on tulossa sähköautojen ja -moottoripyörien latausmahdollisuus, eli kaikessa kehittämisessä huomioidaan kulkuvälineiden sähköistyminen. 

Moottoriradan nykyisin 3000 metrin pituisen asfalttiradan 1700 metrin laajennus oli alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus asfaltoida jo viime syksynä, mutta aikainen talvi yllätti ja muutti suunnitelmia. Viimeisin suunnitelma oli, että pohjakerrokset asfaltoidaan syksyllä ja vain neljän sentin pintakerroksen vetäminen jätetään kevääksi.

-Yhdessä Peabin väen kanssa todettiin, että se olisi riski, pintakerros ei välttämättä talven jälkeen tarttuisi pohjakerroksiin. Itse asfaltointi on kuitenkin vain viikon homma, ja radan ulkopuoliset viimeiset kallistukset tehdään asfaltoinnin jälkeen, eli yhteensä kyse on noin kuukauden puristuksesta. 

Samalla tavalla myös varikkoboxien rakentaminen siirrettiin alkavaksi ensi syksyyn. 

-Tarjouskilpailu käytiin, mutta urakoitsijan kanssa yhdessä todettiin, että kaikki ei olisi missään nimessä valmiina keväällä kun rata avataan, eikä se ole mahdollista että radalla ajetaan niin että varikolla on rakennustyömaa, sillä se on turvallisuusriski. Ensi kesäksi luvassa on varikolle väliaikainen telttaratkaisu jolla toiminta saadaan osittain säältä suojaan, ja varikkoboxien rakentamisen osalta kuokka lyödään maahan ensi vuoden syksyllä.

Asfalttiradan laajennuksen valmistuttua radalta voi vuokrata käyttöön nykyisen kolmen kilometrin radan, 1,7 kilometrin laajennusosan tai niiden yhdistelmän kokonaisuudessaan.

-Monet asiakastilaisuudet, kuten esimerkiksi Formula1-autojen ajotapahtumat, halutaan pitää nykyisellä kolmen kilometrin radalla, sillä uusi pitkä rata on liian pitkä hallita tapahtumien järjestäjille. Samaan aikaan voidaan myydä 1,7 kilometrin laajennusosa muille käyttäjille, mikä tarkoittaa että varauskalenterissa tulee olemaan entistä enemmän tilaa ja mahdollisuuksia asiakkaille.

Nykyisen radan vuokra on noin 350 euroa tunnilta ja pyöreästi 3500 euroa päivältä, ja jatkossa se pyritään pitämään samalla tasolla. Koska laajennusosa on lyhyempi, myös sen vuokra tulee olemaan alempi, suuruusluokaltaan kilometrivuokra on sama kuin nykyisellä radalla. Vuokrien taso tulee myös ohjaamaan siihen suuntaan, että uuden täyspitkän radan sijaan eri tapahtumajärjestäjät varaisivat mieluummin jomman kumman osan radasta. Tähän asti radan varauskalenteri on ollut suhteelllisen täynnä, mikä on tietysti hyvä asia ratayhtiölle mutta ei niin hyvä asia asiakkaille. Asfalttiradan ja crossiradan lisäksi tarjontaa on tarkoitus laajentaa myös perheen pienimmille, alkaen polkuautoista ja jatkuen siitä sähköavusteisiin vaihtoehtoihin. Aikuisille tarjonta alkaa olla jo Suomen mittakaavassa ennennäkemättömän laaja: Vergen ja Stark Vargin sähkömoottoripyörien lisäksi vuokrattavissa on Legendsejä, Porsche 911, Formula Renault sekä Formula4-kalustoa. Kaikkia niitä on mahdollisuus päästä ajamaan, tietysti rahallista korvausta vastaan. 

Ensi kesän asfaltoinnit tehdään niin, etteivät ne vaaranna tai vähennä radan käyttöastetta. Valmista pitäisi olla joka tapauksessa juhannukseen mennessä. Ensimmäinen autopuolen kilpailu on luvattu järjestää uudella radalla syksyllä, ja prätkät tulevat luultavasti ajamaan kilpailuja jo sitä ennen. 

Uusin numero