Viikonloppu on myös kauden finaali kahden osakilpailun mittaiselle PM-sarjalle, jonka ensimmäinen kisa ajettiin keväällä Tanskassa.
Alastarolle on ennakkoon ilmoittautunut kauden ennätysmäärä kilpailijoita ja mukaan on tulossa kuljettajia kaikista pohjoismaista sekä Virosta.
Mestaruustaistelut ovat kaikissa luokissa vielä avoinna. Aiempiin kisaviikonloppuihin verraten taistelu kärkisijoista tulee olemaan tiukkaa.
Runsas ja nopea kattaus
Mukana on tällä kertaa runsas kattaus ulkomaan sarjoissa ajavia kuljettajia.
Mukana ovat mm. Niki Tuuli, isäntäseuran Eemeli Lahti ja Valter Patronen, jotka kaikki ajavat Superstock 600-luokan EM-sarjaa. EM-sarjan kisatauolla Kallio Racingin trio piipahtaa siis myös Alastarossa.
Superbike-luokassa on puolestaan mukana järjestävän seuran Niko Mäkinen, joka kilpailee tunnetusti kovatasoisessa FIM CEV Repsol-sarjassa.
Mäkinen onnistui saamaan kaluston Suomeen kisatauon ajaksi saaden samalla mahdollisuuden osallistua Alastaron kisaan treenimielessä.
Mäkisen seurakaverin ja niin ikään CEV-sarjassa kisaavan Eeki Kuparisen osallistuminen Superbike-luokan kilpailuun valittettavasti peruuntui loukkaantumisen takia.
Kaikissa luokissa ajetaan loppukilpailut sekä lauantaina, että sunnuntaina.
”Motoristit lasten-
sairaalan puolesta”
West Coast Racing Club ry tukee siis myös Uusi Lastensairaala 2017-hanketta.
WCRC ry on perustanut oman keräystilin ”Motoristit lastensairaalan puolesta” ja haastaa kaikki moottoriurheilun ystävät, Road Racing kilpailunjärjestäjät, sekä yhteistyökumppanit mukaan hyvän asian puolesta.
West Coast Racing Club avaa pelin lahjoittamalla 1000 euroa keräyksen tilille.
Mikäli katsojamäärä ylittää kilpailuviikonloppuna 1200 myydyn lipun rajan, niin kaikista ylimenevistä lipunmyyntituloista WCRC lahjoittaa 50 prosenttia keräykselle (keräyksen linkki http://lipas.uls2017.fi/ystaevaetalkoot/aloita- keraeys.aspx?col=12-3066)
Eli kaikki mukaan hyvän asian puolesta! Tulemalla paikanpäälle näet kisat aitiopaikalta ja teet samalla hyvää lastensairaalan puolesta.
Tulevan kilpailuviikonlopun aikataulu on seuraavanlainen:
9.8 kaikkien luokkien aika-ajot klo 9.00 alkaen ja finaalit klo 13.00 alkaen.
10.8. Warm Up klo 9.30 alkaen ja finaalit klo 13.00 alkaen.
Tarkemmat aikataulut ja lisäinfoa kilpailusta osoitteesta: http://www.wcrc.fi/?cat=9