Äkkilähtö: International Six Nights Enduro 2023 – muutama peruutuspaikka jäljellä

Viimeiset suunnitelmat ja renkaidenvaihdot ennen tapahtuman alkua menossa.

Jos mietit mitä tehdä ensi viikolla, niin Motojyskyn Saariselällä ajettavassa ISNE2023-tapahtumassa on muutama peruutuspaikka vapaana.

International Six Nights Endurossa ajetaan nimestä huolimatta enduroilla päiväsaikaan. Ajopäivät endurosafareille starttaavat puoliltapäivin ja hotellille Saariselälle palataan noin iltakuudelta. Ajopäivien pituus ja vaativuus vaihtelevat, esimerkiksi ensimmäisenä päivänä ei ole tarkoitus että kukaan ajaa itseään puhki. Ensimmäinen päivä on lämmittelyä, ja samalla näkee onko ilmoittautunut oikeaan ryhmään, vai olisiko parempi vaihtaa ryhmää joko vaativampaan tai helpompaan. 

Jysky Tengmanilla on 20 vuoden kokemus safarien järjestämisestä Saariselällä

-Ryhmät jaetaan porukan tason mukaan, on ryhmiä jotka nauttii maisemista runsaiden taukojen aikana, ja sellaisia jotka ajaa pitkiä yhtämittaisia vetoja. Kukaan ei tule ajamaan tänne kilpaa, ei edes mukaan illmoittautuneet Eero ja Timo Remes, vaan hekin tulevat nautiskelemaan, sanoo 20 vuotta Saariselällä safareita järjestänyt Jysky Tengman.

Mikä on Jyskyn ohje sellaiselle motoristille, joka miettii uskaltaako lähteä mukaan vai ei?

-Oon seitenkymppinen ukko, on se hetki että voisin ruveta kiikkustuolissa miettimään mitä ois ollut kiva tehdä. Olen kuitenkin aikoinaan uskaltanut tänne tulla niin nyt voi miettiä mitä kaikkea on tullut tehtyä. Jokainen voi miettiä kumpaa haluaa.

-Ajamisen ja maisemien lisäksi yksi tapahtumien hienous on porukkafiilis. Monet muistaa parhaiten ne tauot ja ruokailut ja illanvietot.

Etelä-Suomen reiteistä Saariselän ympäristön reitit poikkeavat monellakin tavalla.

-Kivet on eri muotoisia kun jääkausi ei ole myllännyt samalla tavalla. Ja sama jääkausi on suunnitellut reitit hyvin adventure- ja endurokäyttöön soveltuviksi. Alueen yksi hyvä puoli että reitit on hyvin kantavia. Upotuspaikkoja on vähän.

Oppaista kymmenkunta on liikenneturvan kouluttajakurssin käyneitä ajokouluttajia, joten useimmat osallistujat palaavat tapahtumasta kotiin parempien ajotaitojen kanssa kuin sinne on saapunut. Reitin varrella on paikkoja, joissa voidaan keskittyä tehokkaasti koulutukseen. Vähemmän ajaneet menevät aluksi Jäämerentien varrelle vanhan majatalon alueelle harjoituskentälle, jossa käydään läpi täällä tärkeitä taitoja ennen kuin lähdetään itse reitille.

-Tärkein tavoite että kaikki tulevat ehjänä maaliin. Oppaat tekevät kaikkensa sen eteen. Ja että kaikilla on hauskaa, silloin kaikilla pitäisi olla voittajafiilis.

Tapahtuman adventure-safarit alkavat jo keskiviikkona 12. heinäkuuta. Ensimmäinen kolmen päivän endurosafari starttaa sunnuntaina 16. heinäkuuta ja toinen kolmen päivän endurosafari torstaina 20. heinäkuuta. Endurosafareilla on vielä muutama peruutuspaikka vapaana.

Lisätiedot:

https://www.motojysky.fi/international-six-nights-enduro

Jos kiinnostaa, soita pikaisesti:

Jysky Tengman 0400 733 833 (tavoittaa varmemmin, koska ajaa huoltoautoa)

Otto Tengman 0400 833 733 (vetää ajoryhmää, vastaa tai soittaa takaisin mahdollisuuksien mukaan)

Bike on mukana ISNE2023:ssa Ducatin DesertX:llä ja Multistrada V4S:llä. Kuvassa vasemmalla Motojyskyn Otto Tengman ja Biken Janne Huhtala

Uusin numero