Aki Ajolle kutsu presidentin itsenäisyyspäivän juhliin

Asiasta uutisoi Akaan Seutu.

Ajo asuu perheineen nykyisin Hämeenlinnassa. Ajo Motorsportin toimisto ja Suomen päämaja sijaitsee silti edelleen tukevasti Toijalassa, josta Ajo on syntyisin.

Ajo, 45, kertoo Akaan Seudun haastattelussa, että hän ei ole ennen tavannut Suomen tasavallan 12. presidenttiä Sauli Niinistöä.

Mahdollisesta keskustelunaiheesta ei kaksikolla tule kuitenkaan pulaa, sillä salolaissyntyinen Niinistö tunnetaan kovana urheilumiehenä ja -tietäjänä.

– Totta kai se on kunnia päästä kerran niihin juhliin. Pääsemme juhliin, ja joka tapauksessa se järjestettäisiin. Suomalaiselle itsenäisyys on tärkeä, ja sitä voi näin muistella ja kunnioittaa työn lomassa. Mitä enemmän reissaa, sitä paremmin näkee, miten moni asia Suomessa on hyvin. Vaikka puhutaan, että Suomessa asiat on niin ja näin, on ne varmasti erittäin hyvin, Ajo toteaa Akaan Seutu-lehdessä.

Ajo on saavuttanut maailmanmestaruudet vuosina 2008, 2010 ja 2012. Kaksi ensimmäistä irtosivat silloisesta 125-kuutioisten luokasta ranskalaisen Mike Di Meglion ja espanjalaisen Marc Marquezin ajamina. Saksalainen Sandro Cortese puolestaan saavutti Moto3-luokan historian ensimmäisen mestaruuden suomalaistallin riveissä.

Neljäs mestaruus oli sekin hyvin lähellä, mutta Ajo Motorsportin Red Bull KTM-tehdastiimin espanjalaiskuski Luis Salom joutui taipumaan pronssille kauden kolme viikkoa sitten päättäneessä Valencian trillerissä.

Ajolla viisi kuljettajaa ja kolme
tiimiä tulevalla MM-kaudella

Ajo lukeutuu MotoGP-sarjassa varsinaisten tehdastiimien päälliköiden sittenkin harvalukuiseen joukkoon.

Ensi kaudella Ajon rooli jopa tuplaantuu, kun Husqvarna tulee uutena merkkinä mukaan Moto3-luokkaan. Ajon johtaman Husqvarnan tehdastiimin kuljettajina ajavat britti Danny Kent ja toisen polven ratamoottoripyöräilijä Niklas Ajo.

Ajon niin ikään johtamassa Red Bull KTM Ajo-tedastiimissä kilpailevat puolestaan australialainen, parhaillaan olkapääleikkauksesta toipuva Jack Miller ja tshekkilupaus Karel Hanika.

Ajo Motorsportin yhteensä viiden kuljettajaan kokonaisuuteen ensi kauden MM-sarjassa lukeutuu myös malesialainen Hafiq Azmi. Hanikan tavoin MM-sarjassa debytoiva Azmi kilpailee KTM-pyörällä.

Azmi tulee muodostamaan yhden kuljettajan tiimin, jonka taustalta löytyy yhtenä vahvana vaikuttajana Malesian GP:tä isännöivä Sepang International Circuit (SIC).

Red Bull KTM Ajo-tiimin viime kauden kuljettajista Salom siirtyi Moto2-luokkaan ja Kalex-pyörillä kilpailevan Tuenti HP 40 Pons-tiimin riveihin. Malesialainen Zulfahmi Khairuddin ja australialainen Arthur Sissis sen sijaan jatkavat Moto3-luokassa.

Khairuddin kilpailee jatkossa Hondalla Ongetta-AirAsia-tiimissä ja Sissis Mahindra-pyörällä Mahindra Racingin riveissä.
 

Uusin numero