Aki Ajo uskoo näkevänsä useita eri voittajia Moto3-luokassa – ”El Mexicano” on yksi heistä

Päällikkönä kolme maailmanmestaruutta saavuttaneella Ajolla riittää kuitenkin jo siksi paljon pelisilmää näissä kekkereissä, että aikaa löytyy tarvittaessa aina myös medialle. Ajolla on GP-varikoilla piinkovan ammattilaisen ohella sympaattisen miehen maine.

Kausi on vasta alkutekijöissään, eikä Ajo lähde luonnollisestikaan alleviivaamaan vielä sen tarkempia linjanvetoja huhtikuussa käynnistyvästä MM-sarjasta, mutta iso kuva on toki kirkkaana hämeenlinnalaisen mielessä.

Ajon johtamalla KTM:n tehdastiimillä on plakkarissaan Moto3-luokan historian ensimmäinen mestaruus, mutta nälkä ei ole suinkaan kadonnut minnekään, päinvastoin.

– Viime kausi oli meille täydellinen ja menestys koko uudelle luokalle. Sen voin jo tässä vaiheessa vakuuttaa, että ensi kaudesta on tulossa vähintäänkin yhtä tiukka kaikille. Kamppailu kilpailujen voitoista on äärimmäisen kovaa. Ja työtä, sitähän on vielä paljon jäljellä. Meilläkin on nyt käytännössä kokonaan uusi pyörä.

Vinales, Salom, Folger ja
paljon muita kandidaatteja

Red Bull KTM Ajo-tiimille viime kaudella mestaruuden ajanut saksalainen Sandro Cortese kilpailee alkavalla kaudella Moto2-luokassa. Cortesen laadukkaan työn jatkajaksi suomalaistalliin hankittiin viime vuoden MM-hopeamitalisti, espanjalainen Luis Salom.

Mallorcalta MotoGP-luokan maailmanmestarin Jorge Lorenzon malliin kotoisin oleva ja ”El Mexicano”-lempinimeä totteleva Salom lukeutuu ennakkokaavailuissa suurimpiin mestarisuosikkeihin siinä kuin hänen maanmiehensä, viime kaudella myös radan ulkopuolella melkoisen kohun viritellyt Maverick Vinales.

Malesian GP:n aikoihin viime vuonna Hondan haukkunut ja myöhemmin vuodatustaan anteeksi pyydellyt Vinales on saanut nyt käskytettäväkseen KTM:n tehdaspyörän, joskaan ei tehdastiimin statuksella.

– Vinales on varmasti vahva ensi kaudella samoin kuin Salom ja muiden muassa Folgerkin (Jonas), Ajo viittaa suomalaistallin riveissä ja silloisessa 125-kuutioisten luokassa vuonna 2011 ajaneen saksalaisen suuntaan.

Ajon mukaan podiumille piisaa tunkua.

– Tuon mainitsemani kolmikon lisäksi luokasta löytyy toki paljon muitakin erittäin nopeita kuljettajia. Uskoisin, että Moto3-luokassa on tällä kaudella mukana useampi sellainen kuljettaja, jolla on mahdollisuus GP-voittoihin. On mielenkiintoista nähdä, montako eri voittajaa meillä on kauden päätteeksi.

Yksi näistä kandidaateista on epäilemättä myös malesialainen Zulfahmi Khairuddin, joka lähtee kolmanteen kauteensa Ajon ruodussa. Khairuddinilla on takanaan läpimurtokausi ratamoottoripyöräilyn parrasvaloissa.

– Pitää kuitenkin muistaa, että Fahmilla on sittenkin vielä vähän GP-uraa takana. Hänellä on yhä paljon potentiaalia kehittyä kuljettajana, tähdentää Ajo.

* Kuvat: Gold and Goose ja Friedrich Weisse