Aki Ajo tyytyväinen uuden tehdaspyörän ensitesteihin

Käytännössä täysin uudella KTM-pyörällä ajettu Almerian kolmen päivän urakka palveli tiimiä ensisijaisesti valmistautumisessa tulevalla viikolla Valenciaan sijoittuvalle vuoden ensimmäiselle viralliselle testijaksolle.

– Olen tosi tyytyväinen siihen, että päätimme lähteä Almeriaan. Nämä kolme työntäyteistä ja antoisaa päivää todellakin palvelivat tarkoitustaan. On erittäin tärkeää, että meidän ei tarvitse lähteä kylmiltään ensi viikon IRTA-testeihin, sanoo tallipäällikkö Aki Ajo.

Almerian kokonaisvaltainen ja niin sanottu roll-out -testi merkitsi samalla myös kuljettajien osalta uudistuneen tiimin sisäänajoa Valenciaa varten.

– Kauden alku tietää meille kaikille aina myös uusiin teknisiin asioihin tutustumista ja paneutumista. On oleellista, että pystymme tältä osin parhaamme mukaan välttämään mahdollisia teknisiä ongelmia virallisissa testeissä, tähdentää Ajo.

Kuljettajatrio: "Paljon positiivista"

Red Bull KTM Ajo-tiimin kuljettajakolmikon muodostavat espanjalainen Luis Salom, malesialainen Zulfahmi Khairuddin ja australialainen Arthur Sissis kiersivät ahkerasti Almerian rataa katteiltaan vielä testivärityksessä olleilla pyörillään.

Palaute oli positiivista kautta linjan.

– Töitä on toki vielä paljon edessä, mutta tämä oli kokonaisuudessaan onnistunut testijakso. Hyvältä näyttää. KTM on tehnyt taas hienoa työtä uuden pyörän kanssa, vakuuttaa Moto3-luokan historian ensimmäisellä MM-kaudella kaksi GP-voittoa ajanut ja yhteispisteissä toiseksi sijoittunut Salom.

– Fiilikset ovat positiiviset ja olen tyytyväinen myös aikoihin ottaen huomioon, että nämä olivat ensimmäiset testit. Minulla oli mahdollisuus kokeilla erilaisia asioita ja haluan kiittää tiimiä hyvin tehdystä työstä. Jatkamme Valenciassa ja kokeilemme erilaisia säätöjä pyrkien parantamaan asteittain pyörän suorituskykyä, jatkaa Salom.

Sissis säteili hänkin tyytyväisyyttä.

– Oli hienoa päästä taas pyörän selkään talvitauon jälkeen. Kokeilimme näiden kolmen päivän aikana paljon uusia asioita. Löysimme lopussa hyvät säädöt, mutta pitää muistaa, että ajoin ensimmäistä kertaa tällä radalla, joten vei aikansa tottua siihen. Uskon, että pyörämme on riittävän valmis Valenciaan, jossa toivon mukaan pystyn nostamaan vauhtia.

Khairuddin liikkui samoilla linjoilla tiimikavereidensa kanssa.

– Kolme erittäin hyvää päivää meille. Aloitimme työt uuden pyörän kanssa ja opimme uusia asioita. Tietenkin tehtävää sekä kokeiltavaa on vielä paljon ja minun pitää tehdä töitä myös ajamisen kanssa parantaakseni sitä. Tuskin maltan odottaa Valencian testejä.

Viralliset testit ajetaan siis ensi tiistaista torstaihin Valencian Ricardo Tormo-radalla. Kaksi seuraavaa, tallien yhdistys IRTA:n vastaavaa testijaksoa sijoittuvat Jerezin radalle 19.-21. helmikuuta ja 18.-21. maaliskuuta.

MM-kausi käynnistyy 7. huhtikuuta Losailin radalla Qatarissa. Moto3-luokassa on mukana 33 sopimuskuljettajaa.

* Kuvassa Luis Salom (vas.), Arthur Sissis ja Zulfahmi Khairuddin. Kuva: Friedrich Weisse
 

Uusin numero