Aki Ajo tähdentää tiukkaa keskittymistä omaan tekemiseen

Espanjalaiskuljettaja Salom säilytti tukevan MM-johtonsa, kun kaudesta on jäljellä viisi kilpailua. Salomilla on 19 pisteen etu lähimpään uhkaajaansa.

Kaksi peräkkäistä voittoa vyöllään San Marinoon saapuneella Salomilla ei ollut tällä kertaa mahdollisuutta taistella ykkössijasta. Ruudusta kymmenen kilpailuun lähtenyt Salom jäi voiton vieneestä maanmiehestään Alex Rinsistä 17,297 sekuntia. Toiseksi ajoi niin ikään espanjalainen Maverick Vinales. Kolmikko Salom-Vinales-Rins ratkaisee maailmanmestaruuden kohtalon.

– Tämä ei ollut meille mitenkään helppo viikonvaihde, mutta voimme olla tyytyväisiä lopputulokseen. Neljäs sija ja 13 arvokasta MM-pistettä Salomille ei ollut lainkaan huono saavutus. Johdamme sarjaa ja keskitymme tiukasti seuraaviin kilpailuihin ja nimenomaan omaan tekemiseemme sessio sessiolta, kierros kierrokselta ja mutka mutkalta, alleviivasi tiimipäällikkö Aki Ajo.

Torjuntavoitto

Kuusi voittoa tällä kaudella viimeistellyt Salom on ajanut jo usean täydellisen kisaviikonvaihteen. San Marino ei tapaillut täydellisyyttä, mutta ei jäänyt siitä silti kauaksikaan.

– Tämä ei ollut minulta todellakaan se paras mahdollinen viikonvaihde, joten neljäs sija oli siihenkin nähden hyvä saavutus. Kaaduin perjantain harjoituksissa ja tiesin sen jälkeen, että minulla tulee olemaan vaikeaa.

Salom saavutti eräänlaisen torjuntavoiton Misanossa.

– Jäljellä on vielä viisi osakilpailua ja niihin lähdetään taistelemaan tiukasti yksi kerrallaan. Loppukaudesta muodostuu myös aikataulullisesti erittäin tiivis.

"Fahmi" on palannut tasolleen

Red Bull KTM Ajo-tiimin hyvää menestystä täydensi tuloksellisesti kauden tähän mennessä parhaan GP-viikonvaihteensa aajanut malesialainen Zulfahmi Khairuddin. Neljännestä ruudusta liikkeelle lähtenyt Khairuddin tervehti ruutulippua kuudentena yhdeksän kymmenystä Salomista.

– Erittäin hyvä viikonvaihde Khairuddinilta. Olen hyvin iloinen hänen puolestaan. Fahmilla on ollut vaikeuksia tällä kaudella, mutta hän on löytynyt taas itseluottamuksen. Hän on nyt siellä, minne kuuluukin. Onnittelut hänelle siitä ja hyvästä työstä, kehui Ajo.

Khairuddin ei itsekään peitellyt tyytyväisyyttään. Tuttu pilke alkaa löytyä silmäkulmasta ja se lupaa hyvää.

– Otin kilpailuun terävän lähdön ja minulla oli koko ajan hyvä tuntuma pyörään. Viimeisellä kierroksella Luis (Salom) ja Jack (Miller) olivat vielä vähän vahvempia, mutta kyllä tämä oli ehdottomasti minulle kauden tähän mennessä yksi parhaista GP-viikonvaihteista.

Tiimin kaikki kuljettajat päätyivät pisteille, kun australialainen Arthur Sissis leikkasi maalilinjan sijalla 15.

– Eihän tuo sijoitus ollut sitä, mitä lähdin hakemaan. Syy on sama, kuin muutamissa muissa kisoissa: en yltänyt riittävän hyvään suoritukseen ja sijoitukseen aika-ajossa, minkä vuoksi kärjen tavoittamaninen on vaikeaa.

Kausi jatkuu kahden viikon kuluttua Motorland Aragon-radalla Espanjassa.
 

Uusin numero