Aki Ajo johtaa uuden Moto3-luokan suurinta orkesteria Valenciassa

Kauden virallinen startti tapahtuu tällä viikolla, kun Valencian radalla Espanjassa ajetaan tallien yhdistys IRTA:n ensimmäinen testijakso keskiviikosta perjantaihin.

– Fiilikset virallisiin testeihin lähdettäessä ovat ihan hyvät. Ajoimme samalla radalla viime viikolla shakedown’in yksityistestien merkeissä. Täytyy koputtaa puuta, sillä nuo kaksi päivää kulkivat käytännössä ongelmitta ja vaikutti, että moni asia oli mennyt jälleen eteenpäin. Pitää muistaa, että prototyyppipyörän osalta kaikki on uutta, toteaa Ajo.

Tehdastiimin status

Ajo Motorsportin edustamassa KTM:n virallisessa tehdastiimissä ajavat suomalaistallin riveistä jo ennestään tutut saksalainen Sandro Cortese ja britti Danny Kent. Red Bull KTM Ajo Factory Racing-tiimin kolmas kuljettaja on ensimmäiseen MM-kauteensa valmistautuva australialainen Arthur Sissis.

Ajon opastuksessa toista kauttaan käynnistelevä malesialainen Zulfahmi Khairuddin puolestaan muodostaa yhden kuljettajan AirAsia-SIC-Ajo -tiimin.

– Tiimien kokoonpanot ovat muuttuneet hieman myös teknisen henkilökunnan osalta, vaikka perusryhmä onkin pitkälti sama. Testeissä yksi tärkeä osa on myös tiimien työskentelytapojen hiominen. KTM:n tehtaan oma ryhmä ja tiimiemme henkilökunta integroituvat Valenciassa, kertoo Moto3-luokan suurinta orkesteria johtava Ajo.

– Paluun MotoGP-sarjaan tehneen KTM:n Mattighofenin tehtaalla Itävallassa tehdään koko ajan tiiviisti työtä tämän projektin eteen. Tehtaan testiryhmä oli tuonut taas paljon uutta jo viime viikollakin Valenciaan, jatkaa Ajo.

Red Bull KTM Ajo Factory Racing on yksi MotoGP-sarjan neljästä tehdastiimistä. Kolme muuta, eli Hondan, Yamahan ja Ducatin tehdastiimit toimivat MotoGP-luokassa.

”Tärkeintä pysyä aikataulussa
suunnitelman mukaisesti”

Moto3-luokassa ajetaan yhteensä yhdeksän virallista testipäivää, ennen kuin kauden ensimmäisistä MM-pisteistä kamppaillaan 8. huhtikuuta Losailin radan valonheittimien loisteessa Qatarissa.

– Kilometrejä ja taas kilometrejä. Tarvitsemme niitä vielä paljon, painottaa Ajo.

Valenciassa ovat mukana Moto3-luokan kaikki tiimit yli 30 kuljettajan voimin.

– Kyllähän sitä välillä varmaan vilkaistaan myös muiden suuntaan, mutta tässä vaiheessa on vielä liian aikaista lähteä vertailemaan kierrosaikoja. Valenciassa keskitytään perusasioihin. Tärkeintä on pysyä laaditussa aikataulussa suunnitelman mukaisesti.

Valenciassa vallitsi viime viikolla hyvä testisää. Tallipäällikkönä jo 11. täysipainoiseen MM-kauteensa valmistautuva Ajo tosin tietää ajoittain varsin karvaankin kokemuksen perusteella, että olosuhteet saattavat vaihdella talvikaudella melkoisesti eteläisessä Euroopassa.

– Valenciaan on odotettavissa vähän viileämpää kuin viikko sitten. Teemme tietenkin aina sääolosuhteiden mukaan lopullisen päätöksen siitä, mitä testataan ja keräämme sitten sen mukaan talteen erilaista dataa.

Valencian IRTA-testeissä ovat mukana myös Moto2-luokan kuljettajat, joten neljän kilometrin mittaisella Ricardo Tormo-radalla riittää varmasti vipinää. Yhteisen testiajan lisäksi molemmille luokille tarjoutuu kaikkina kolmena päivänä myös yksittäiset sessiot.

* Moto3-luokan virallinen talvitestiohjelma:
8.-10.2. Valencia, Espanja
16.-18.2. Jerez, Espanja
19.-21.3. Jerez, Espanja

* Moto3- ja Moto2-luokkien testien aikataulu 8.-10.2. Valenciassa (Suomen aika):
Keskiviikko 8.2.

Klo 11.00-15.50, Moto2- ja Moto3-luokat
Klo 16.00-16.50, Moto3-luokka
Klo 17.00-18.00, Moto2-luokka
Torstai 9.2.
Klo 11.00-15.50, Moto2- ja Moto3-luokat
Klo 16.00-16.50, Moto2-luokka
Klo 17.00-18.00, Moto3-luokka
Perjantai 10.2.
Klo 11.00-15.50, Moto2- ja Moto3-luokat
Klo 16.00-16.50, Moto3-luokka
Klo 17.00-18.00, Moto2-luokka

* Moto3-luokan tekniset säännöt pähkinänkuoressa:
 – Moto3-luokan moottorit ovat 250-kuutioisia yksisylinterisiä nelitahtimoottoreita
 – Moottorit saavat kiertää 14 000 kierrosta minuutissa
 – Sylinterin poraus max. 81 mm
 – Kaikki luokan pyörät käyttävät täsmälleen samanlaista moottorinohjausyksikköä (ECU)
 – Yhden Moto3-moottorin tulee kestää 2 000 km

* KTM:n moottori:
Poraus 81 mm
Isku 48.5 mm
Tilavuus 249.5 ccm
Luistokytkin
6-vaihteinen vaihteisto
Titaaniventtiilit
1 tasapainoakseli
 

Uusin numero