Ajon tiimin Zarcolle piikkiluokan historian viimeinen MM-hopea

Vuosien 2008 ja 2010 maailmanmestaruudet saivat jatkoa päättyneellä
kaudella hopean muodossa. Avant-AirAsia-Ajo -tiimin ranskalainen Derbi-
kuljettaja Johann Zarco viimeisteli keskeytyksestä huolimatta uransa
ensimmäisen MM-mitalin Valencian osakilpailussa Espanjassa.

– Hopeaan täytyy olla tyytyväinen, sillä tähän kauteen lähdettäessä
oikein kukaan ei osannut odottaa Zarcon olevan näin korkealla. Mestaruus
oli avoin Valenciaan tultaessa ja toivo vain kasvoi tänä viikonvaihteena
ja näissä vaikeissa olosuhteissa, joissa Zarco on ollut aina hyvä.
Uskon, että hänellä olisi ollut vieläkin paremmat mahdollisuudet, jos
kisassa olisi vallinnut täysi sadekeli, totesi tallipäällikkö Ajo.

Mestaruus meni huippukauden ajaneelle espanjalaiselle Nicolas Terolille.
Zarcon 17 osakilpailun sarjassa 40 pisteellä kukistanut Terol sijoittui
kotiyleisönsä edessä Valenciassa toiseksi. Zarcolle mestaruus olisi
edellyttänyt voittoa ja Terolin sijoittumista korkeintaan 12:nneksi.
Mahdollisuus oli olemassa, mutta oljenkorsi oli hento.

Se katkesi kolmannella kierroksella, kun ensimmäisen kerran koko
kaudella pisteittä jäänyt Zarco kaatui neljänneltä sijalta. Kilpailun
voittoon ajoi espanjalaiskuljettaja Maveric Vinales, joka varmisti
samalla MM-pronssin.

– Keula lähti alta. Ymmärrän täysin tämän pienen virheen. Yritys oli
kova, sillä Zarco lähti ajamaan vain voitosta, painotti Ajo.

”Tosi hieno kausi”

Zarcon tiimikavereista espanjalainen Efren Vazquez ajoi Valenciassa
neljänneksi ja tekniikkamurheiden vuoksi varikolta kaukaa muiden perässä
liikkeelle lähtenyt malesialainen Zulfahmi Khairuddin 25:nneksi.

Red Bull Ajo Motorsportin Aprilia-kuljettajista saksalainen Jonas Folger
oli viides ja britti Danny Kent 17:s.

Folger sijoittui MM-pisteissä kuudenneksi, Vazquez seitsemänneksi, Kent
11:nneksi ja Khairuddin 18:nneksi.

Ajo Motorsport laajensi toimintaansa täksi kaudeksi tuntuvasti
ajattamalla viittä kuljettajaa kahdessa tiimissä.

– Urakka oli iso, mutta uusia elämyksiä tarjonnut kausi oli tosi hieno.
Haluan lausua kiitoksen kaikille mukana olleille. Meillä on ollut koossa
hieno kokonaisuus ja mahtavia henkilöitä, jotka ovat ottaneet ja
kantaneet vastuunsa, tähdensi kymmenennen täysipainoisen MM-kautensa
tallipäällikkönä urakoinut Ajo.

Valencia, Espanja.
MotoGP-sarjan 125-kuutioisten luokan 17/17 MM-osakilpailu:
1. Maverick Vinales Espanja, Blusens by Paris Hilton Racing Aprilia
41.44,138
2. Nicolas Terol Espanja, Bankia Aspar Team Aprilia + 3,216
3. Hector Faubel Espanja, Bankia Aspar Team Aprilia + 7,460
4. Efren Vazquez Espanja, Avant-AirAsia-Ajo Derbi + 14,560
5. Jonas Folger Saksa, Red Bull Ajo Motorsport Aprilia + 18,451
6. Alberto Moncayo Espanja, Andalucia Banca Civica Aprilia + 36,472
7. Luis Salom Espanja, RW Racing GP Aprilia + 52,614
8. Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing Aprilia + 1.00,138
9. Luigi Morciano Italia, Team Italia FMI Aprilia + 1.00,253
10. Louis Rossi Ranska, Matteoni Racing Aprilia + 1.03,258
17. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull Ajo Motorsport Aprilia + 1.27,770
25. Zulfahmi Khairuddin Malesia, Airasia-Sic-Ajo Derbi + 3 kierrosta

Johann Zarco Ranska, Avant-AirAsia-Ajo Derbi: keskeytys kierroksella
22/24.

MM-loppupisteet:
1. Terol 302
2. Zarco 262
3. Vinales 248
4. Sandro Cortese Saksa, Aprilia 225
5. Faubel 177
6. Folger 161
7. Vazquez 160
11. Kent 82
18. Khairuddin 30
21. Ajo 19

JOHANN ZARCO
16.7.1990 Cannes

Avant-ArAsia-Ajo, Derbi
MM-osakilpailut: 50, kaikki 125-kuutioisten luokassa
MM-sijoitukset: Hopeaa 2011, 11:s 2010, 20:s 2009 Ensimmäinen GP: 2009
Losail, Qatar Ensimmäinen podiumsijoitus: 2011 Jerez, Espanja (3:s)
Ensimmäinen osakilpailuvoitto: 2011 Motegi, Japani
Podiumsijoitukset: 11 (1-6-4)
Ensimmäinen paalupaikka: 2011 Mugello, Italia
Paalupaikat: 4

Uusin numero