Ajon tiimin Acosta voittoon uransa toisessa Moto3-startissa – starttasi kisaan viimeisenä 11 sekunnin takamatkalta

Pedro Acosta, Moto3-kisan voittaja, Dohan MotoGP

Red Bull KTM Ajon tulokaskuljettaja Pedro Acostan avausvoitto MM-tasolla tullaan muistamaan pitkään. Tapa, jolla espanjalaisnuorukainen voittonsa hankki, ei jättänyt sijaa jossittelulle kuka oli kisan nopein kuljettaja.

Jos etukäteen olisi pitänyt lyödä rahat likoon jomman kumman Ajon tiimin Moto3-kuljettajan voiton puolesta, niin se olisi ilman muuta ollut paalumies Jaume Masia. Varsinkin, kun tiimin toinen kuljettaja Pedro Acosta sai rangaistuksen vapaan harjoitusten ajotyylistään, ja joutui starttaamaan kisaan varikon portilta 11 sekuntia pääjoukon perään.

Toiseen MM-starttiinsa Moto3-luokassa osallistunut 16-vuotias Acosta oli kuitenkin eri mieltä. Äärimmäisen tasaisessa luokassa, jossa 21-kuljettajan pääjoukko ajoi yhdessä käytännössä samoja kierrosaikoja, Acosta takoi sekuntia nopeampia kierrosaikoja ja otti pääjoukon kiinni kilpailun puolivälissä. Ja kuten jännitysnäytelmään kuuluu, ratkaisu tehdään aivan lopussa ja se on tiukkaakin tiukempi. Kärkeen Acosta nousi viimeisellä kierroksella ja vei kisan voiton nimiinsä 0,039 sekunnin erolla Honda-kuljettaja Darryn Binderiin. Paalulta startannut Acostan tallikaveri Jaume Masia ajoi hänkin hyvin, mutta tiukassa pääjoukossa tulos oli lopulta yhdeksäs sija, alle kaksi sekuntia voittajan takana.

– Acosta teki uskomatonta työtä. Olen vaikuttunut hänen asenteestaan, joka tuo mieleen ”vanhan koulukunnan” kilpakuljettajat, ylisti tiimipäällikkö Aki Ajo suojattiaan vertaamalla häntä entisajan mestarikuljettajiin, joiden aikana tällaiset uroteot olivat todennäköisempiä kuin nykyisessä äärimmäisen tasaisessa kilpaluokassa.

Kahden osakilpailun jälkeen Red Bull KTM Ajon pullat ovat hyvin uunissa, sillä Pedro Acosta johtaa MM-pisteissä ja Jaume Masia on pisteissä kolmospaikalla.

Dohan GP, Moto3-luokan kilpailun tulokset


1. Pedro Acosta (Red Bull KTM Ajo) 38:22.430

2. Darryn Binder (Honda) +0.039

3. Niccolo Antonelli (KTM) +0.482

4. Andrea Migno (Honda) +0.514

5. Kaito Toba (KTM) +0.651

9. Jaume Masia (Red Bull KTM Ajo) +1.875

Moto3, MM-pistetilanne


1. Pedro Acosta (Red Bull KTM Ajo) 45 p

2. Darryn Binder (Honda) 36 p

3. Jaume Masia (Red Bull KTM Ajo) 32 p

4. Niccolo Antonelli (KTM) 26 p           

5. Izan Guevara (GasGas) 19 p

Lue myös:

Uusin numero