Ajon suojatilla jo kaksi penaltipistettä ennen ensimmäistäkään MotoGP-luokan kisaa

Sunnuntaina 20 vuotta täyttänyt Miller saavutti viime kaudella Moto3-luokan MM-hopeaa suomalaistalli Ajo Motorsportin riveissä kilpaillessaan.

Talentin tykitys oli välillä turhankin railakasta ja aggressiivista. Kilpailunjohto rankaisi ja muistutti tulevalla kaudella Hondan LCR-tiimissä kisaavaa Milleria tästä kahdella rangaistuspisteellä.

MotoGP-sarjan skaalalla 1-10 tapauskohtaisesti vallitsevaa rangaistuspistesysteemiä rukattiin viime vuonna. Pisteet eivät enää nollaudu kauden jälkeen, vaan ne pysyvät voimassa tasan tarkkaan yhden kalenterivuoden.

Millerilla on näin ollen rasitteenaan penaltipisteitä jo ennen Losailin valaistulla aavikkoradalla Qatarissa 29. maaliskuuta ajettavaa MotoGP-luokan debyyttiään.

Mahdolliset kaksi pistettä lisää merkitsevät automaattista pudotusta viimeiseen lähtöruutuun rangaistusta seuraavassa kisassa.

Seitsemän penaltipistettä siirtävät lähtöpaikan vieläkin kauemmaksi, eli varikkosuoran portille.

Kymmenen pistettä tietävät hyllytystä seuraavasta GP:stä. Tämän jälkeen tili nollautuu, mikä on tietenkin laiha lohtu tuossa tilanteessa.

Niklas Ajo joutuu puolestaan aloittamaan viidennen MM-vuotensa ja neljännen Moto3-luokan kautensa yksi rangaistuspiste repussaan.

Mika Kallio saa käynnistää Moto2-luokan mestaruusmestaruusjahdin tältä osin puhtaalta pöydältä.

* MotoGP-luokan rangaistuspisteet kauteen 2015 lähdettäessä:
Andrea Iannone 2
Jack Miller 2
Mike Di Meglio 1
Aleix Espargaro 1
Bradley Smith 1
Stefan Bradl 1
Hiroshi Aoyama 1 *
Aoyama ei aja enää täysipainoista MM-sarjaa, sillä hän toimii HRC:n (Honda Racing Corporation) testikuljettajana.