– Indianapolisissa elokuun lopulla loukkaamassani olkapäässä ei tuntunut ajaessa enää kipua, vaikkakin parissa äkillisessä tilanteessa se muistutti vielä vähän itsestään, kertoi saksalaistiimi Interwettenin Aprilia RSW-pyörällä kilpaileva 17-vuotias Ajo.
Valkeakoskelaiskuljettaja keskittyi hyvissä olosuhteissa ajetuissa testeissä lähinnä tuntuman hakemiseen lyhyen tauon jälkeen. Hän joutui jättämään edellisen, reilu viikko sitten Misanon radalla ajetun San Marinon osakilpailun väliin.
– Valencian testeissä pääpaino oli nimenomaan ajofiiliksen palauttamisessa, eikä niinkään pyörän säädöissä.
Ensimmäinen MM-kausi on tuonut Ajolle tullessaan ison tukun uusia ja opettelua vaativia ratoja. Kauden viidestä viimeisestä osakilpailusta Aragon ja Valencia ovat hänelle jo entuudestaan tuttuja myös Espanjan CEV-sarjan myötä.
Japanin Motegi, Australian Phillip Island ja Malesian Sepang sen sijaan lukeutuvat uusien tuttavuuksien joukkoon raskaalla ja mantereelta toiselle siirtyvällä syyskaudella.
– Ei muuta kuin hyvä rutistus vielä tähän loppukauteen, tuumii viime vuonna juuri Valencian perinteisessä päätösosakilpailussa MM-debyyttinsä villin kortin kuljettajana tehnyt Ajo.