Ajon debyytti päättyi moottoririkkoon

Vasta 16-vuotias Ajo ajoi 125-kuutioisten luokan kisassa keskeytyshetkellä sijalla 15, jolloin hän oli tukevasti kiinni yhdessä MM-pisteessä.
– Moottori hajosi ja se oli sitten siinä.
Ajo ehti tarjota epäonnesta huolimatta varsin vahvan työnäytteen taidoistaan ja nopeudestaan. Valkeakoskelaisnuorukainen starttasi Derbin RSW-pyörällään kisaan 23. lähtöruudusta ohittaen heti ensimmäisellä kierroksella jo kuusi kuljettajaa.
– Startti oli ihan kohtuu hyvä. Sain nopeasti rytmistä kiinni ja ajo sujui virheittä.

”Hyvä fiilis teknisistä ongelmista huolimatta”
Ajo ajoi pääosan yhteensä 24 kierroksen kisasta sijoilla 15-18. Hän nakutti tasaisia ja parhaimmillaan 1.43:n pinnassa olleita aikoja neljän kilometrin mittaisella Ricardo Tormo-radalla.
– Sijoitukseni vakiintui kisan puolivälin jälkeen, jolloin ero edellä ja takanani ajavaan oli muutamia sekunteja. Minulle jäi tästä ensimmäisestä MM-viikonlopusta ok-fiilikset, vaikka tietystihän nuo tekniset ongelmat harmittavat, Ajo viittasi myös lauantain aika-ajoon ja siinä katkenneeseen männänrenkaaseen.
MotoGP-sarjan kauden päätöskisa oli kaikesta huolimatta suurta suomalaisjuhlaa, sillä Niklaksen isän Aki Ajon johtama Ajo Motorsport-talli juhli jo toista maailmanmestaruuttaan 125-kuutioisten luokassa.
Huippukauden Derbi-pyörällä ajanut suomalaistiimin espanjalaisässä Marc Marquez sinetöi mestaruuden sijoittumalla kotiyleisönsä edessä taktisesti kylmähermoisesti neljänneksi. Voittoon viiletti ensi kaudeksi Moto2-luokkaan siirtyvä britti Bradley Smith.
Niki Ajo ehti onnittelemaan isäänsä ja 17-vuotiasta Marquezia ensimmäisten joukossa. Marquezin managerina toimii vuoden 1999 piikkiluokan maailmanmestari Emilio Alzamora, joka vastaa Niklas Ajoa ajattavan Monlau Competicion-tiimin pyörittämisestä.
– Olihan tämä kausi komea Marcilta, Ajo kehaisi kymmenen voiton ja 12 paalupaikan kuljettajaa.

Niklas Ajon tiivistempoinen kausi jatkuu Espanjan CEV-sarjassa, jonka pisteissä hän on viiden osakilpailun jälkeen seitsemäntenä.
Sarjan viimeiset osakilpailut ajetaan kahtena seuraavana viikonvaihteena Valenciassa ja Jerezissä.
Ajon tavoitteena on kilpailla ensimmäinen täysipainoinen MM-kausi vuonna 2012.
– Eihän sitä voi koskaan tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta tuolla suunnitelmalla edetään. Ajetaan nyt kuitenkin ensin tämä kausi loppuun ja suunnitellaan vasta sen jälkeen tulevaa, totesi määrätietoinen nuorukainen, joka antaa tekojen puhua puolestaan.

Uusin numero