Ajo tarjosi kylmää kyytiä MotoGP-luokan kuljettajille

Niklas Ajo ja hänen isänsä Aki Ajon manageroimat Miller ja Vinales hikoilivat kipakassa pakkassäässä kolme vauhdikasta sekä työntäyteistä päivää kajaanilaisella jääradalla.

– Hauskaa oli ja kaverit tykkäsivät siitä touhusta taas tosi paljon. Aikoja ei otettu, mutta sanotaanko näin, että vähän lähemmäs ne minua pääsivät, virnistää Ajo viitaten Milleriin ja Vinalesiin.

Vauhti päällä jo Rukalla

Ajot isännöivät kuninkuusluokan ensi kauden tulokaskuljettajia, australialaista Milleria ja espanjalaista Vinalesia vuodenvaihteen molemmin puolin.

– Ensin oltiin Rukalla loman merkeissä, mutta koko ajanhan me sielläkin jotain touhuttiin esimerkiksi rinteessä tai moottorikelkoilla, kertoo viidenteen MM-kauteensa GP-sarjan pienimmässä luokassa valmistautuva Ajo, 20.

Tammikuussa 20 vuotta täyttäville Millerille ja Vinalesille Rukaa seurannut Kajaanin kokemus ei merkinnyt hyppyä tuntemattomaan, sillä heille tarjoutui maistiaiset jääradasta jo viime talvena.

– Erot eivät olleet vauhdillisesti enää isot. Molemmat ovat jo tosi hyviä jäälläkin, vahvistaa helmikuussa käynnistyvien Moto3-luokan testien lomassa jääradan SM-sarjaa ajava Ajo.

Miller jatkaa harjoittelua
Ajon kanssa Suomessa

Motokolmosista sensaatiomaisesti suoraan suurimpaan luokkaan singahtanut Miller kilpailee ensi kaudella CWM LCR Honda-tiimissä ja Vinales puolestaan Suzukin tehdastallissa.

Vinalesin tiimikaverina ajaa hänen maanmiehensä Aleix Espargaro. Jälkimmäinen omistaa Boe41 RBA-tiimin, jossa KTM:n tehdaspyörällä ajava Ajo pyrkii puhkomaan lopullisen läpimurtonsa Moto3-luokan kärkikahinoihin.

Vinales otti loppiaisen alla suunnan kohti Espanjaa. Suomessa jo useampaan otteeseen vieraillut Miller sen sijaan päättää pohjoisen kiertueensa vasta ensi viikon alussa.

– Harjoittelemme päivittäin yhdessä ja tarkoitus on, että pääsisimme myös ensi viikonvaihteena jääradalle, suunnittelee Ajo.

MotoGP-luokan ensimmäinen talvitestijakso ajetaan 4.-7. helmikuuta Sepangin radalla Malesiassa. Moto3- ja Moto2-luokat käynnistävät virallisen testikautensa 10.-12. helmikuuta Espanjan Valenciassa.

Uusin numero