Ajo nousi upeasti kahdeksanneksi Mugellossa – isän tiimille voitto

Suomalaisen Avant Tecno-tiimin KTM:llä kilpaileva Ajo otti tavoilleen tyypillisesti hyvän startin nousten avauskierroksella jo seitsemän sijaa.

Nousu jatkui edelleen väkevänä ja Ajo taisteli huikean kilpailun loppuun asti isossa toisessa ryhmässä, jonka hän selvitti edukseen. Ajo piti yhdeksänneksi sijoittuneen brasilialaisen Eric Granadon 0,330 sekunnin turvin takanaan.

Kuuden kuljettajan kärkiryhmä erottui muista jo hyvissä ajoin. Uransa neljännen ja kauden toisen MM-osakilpailuvoiton napannut Red Bull KTM Ajo-tehdastiimin espanjalaisässä Salom ajoi taktisesti nappikisan. Salom kävi ensimmäisen kerran kärkipaikalla, kun matkaa maaliin oli viisi kierrosta.

Päätöskierroksella voitosta kehkeytyi enää kahden kuljettajan, eli Salomin ja hänen maanmiehensä, vastaavalla pyörällä etenevän Alex Rinsin välinen kauppa.

Rins haastoi tukasti, mutta Salom tervehti ruutulippua ykkösenä 99 tuhannesosan turvin. Vahvaa espanjalaista KTM-rintama edustava Maverick Vinales jätettiin kahden peräkkäisen voiton jäljiltä kolmanneksi 0,303 sekuntia Salomista.

Vinales johtaa yhä sarjaa pistein 106. Salom nousi voitollaan enää neljän pisteen päähän. Rins on kolmantena 81 pisteellä. Ajon 26 pistettä oikeuttavat sijaan 11.

Seuraava MM-osakilpailu ajetaan kahden viikon kuluttua Katalonian GP:n merkeissä Barcelonassa. Sitä ennen Moto3-luokan kuljettajat ajavat testiä tulevana tiistaina Mugellossa.

Mugello, Italia.
Moto3-luokan 5/17 MM-osakilpailu:

  1. Luis Salom Espanja, Red Bull KTM Ajo, KTM 39.53,827
  2. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, KTM + 0,099
  3. Maverick Vinales Espanja, Team Calvo, KTM + 0,303
  4. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra Racing, Mahindra + 0,757
  5. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0,0, KTM + 0,819
  6. Jonas Folger Saksa, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM + 1,433
  7. Niccolo Antonelli Italia, GO&FUN Gresini Moto3, FTR Honda + 16,464
  8. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno, KTM + 18,627
  9. Eric Granado Brasilia, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM + 18,957
10. Jack Miller Australia, Caretta Technology-RTG, FTR Honda + 19,026
11. Zulfahmi Khairuddin Malesia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 19,147
12. Alexis Masbou Ranska, Ongetta-Rivacold, FTR Honda + 19,154
13. Isaac Vinales Espanja, Ongetta-Centro Seta, FTR Honda + 20,813
14. Brad Binder Etelä-Afrikka, Ambrogio Racing, Suter Honda + 21,241
15. Jasper Iwema Hollanti, RW Racing GP, Kalex KTM + 28,582
18. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 29,214

Pistetilanne:
  1. Vinales 106
  2. Salom 102
  3. Rins 81
  4. Folger 63
  5. Marquez 35
  6. Binder 34
  7. Oliveira 33
  8. Khairuddin 33
 9. Jakub Kornfeil Tshekki, Kalex KTM 27
10. Masbou 27
11. Ajo 26
12. Miller 20
13. Sissis 19
14. Romano Fenati Italia, FTR Honda 17
15. Efren Vazquez Espanja, Mahindra 16

Seuraava osakilpailu: 16.6. Barcelona, Espanja.

 

Uusin numero