Ajo Motorsportin Zarco hakee hattutemppua kakkosruudusta

Zarco sijoittui aika-ajossa toiseksi jääden 0,448 sekuntia paalulle lukemin 1.37,954 pauhanneesta Thomas Lüthista. Lüthi testasi vielä viikolla KTM:n MotoGP-luokan pyörää Mika Kallion rinnalla.

Kolmosruudun kuittasi nimiinsä Domi Aegerter 0,495 sekuntia kärjestä. Aika-ajo oli käytännössä taputeltu jo sen puolivälissä, kun sadekelin liput nostettiin ylös ympäri perinteikästä hollantilaisrataa.

Zarco on pisteissä kolmantena ja tiukasti kärjen tuntumassa ennen sunnuntain kisaa. Sarjaa johtava Alex Rins lunasti Hollannin TT:hen kahdeksannen ja pisteissä kakkosena majaileva Sam Lowes neljännen lähtöruudun.

– Eturivin lähtöpaikka oli tänään erittäin tärkeä, koska aika-ajon olosuhteet olivat niin hankalat. Meillä oli jo pyörä valmiina kovaan kierrokseen kuivalla radalla, mutta sitten keli vaihtui yht’äkkiä. Minulla oli aamun harjoituksessa hyvä vauhti kuivalla, joten katsotaan nyt, millaiseksi sää huomenna muodostuu. Minun on pysyttävä säästä huolimatta keskittyneenä, vältettävä virheitä ja pyrkiä ajamaan voitosta, kertoi Zarco.

Uusin numero