Ajo Motorsportin Salom avasi Malesian GP-viikonlopun kuudentena

Ne kulkivat myös sään osalta kaksijakoisissa merkeissä. Aamulla kierrettiin kuivaa 5,5 kilometrin mittaista rataa, kun vuorostaan iltapäivällä matkaa taitettiin sadekelin renkailla. Rata kuivui vasta session lopulla siksi paljon, että slicks-renkaat otettiin uudelleen käyttöön.

Perjantain parhaat kierrosajat syntyivät näin ollen ensimmäisellä harjoitusjaksolla, jolloin Salom kellotti lukemat 2.15,501.

– Aamun sessio oli varsin hyvä myös vauhdillisesti. Meillä oli pieniä ongelmia pyörän keulan kanssa, mutta pystyimme ratkaisemaan ne, kertoi Salom.

– Iltapäivän olosuhteissa sitten paras mahdollinen fiilis oli kateissa ja lähdin nostamaan vauhtia ehkä vähän liian myöhään. Olisin tarvinnut vielä pari kierrosta lisää parantaakseni aamun aikaa. Uskon, että se tapahtuu lauantaina, vinkkasi espanjalainen Salom luottavaisena.

Salomin tiimikavereista australialainen Arthur Sissis päätyi päivän yhdistetyllä tuloslistalla 12:nneksi ja kotiyleisönsä edessä kilpaileva Zulfahmi Khairuddin 20:nneksi. Sissis viimeisteli ajakseen 2.16,174 ja viime viikolla ranneleikkauksessa käynyt Khairuddin 2.16,852.

– Ensimmäinen harjoitus ei ollut yhtään hassumpi. Oli hyvä, että pääsimme ajamaan sen kuivalla radalla, sillä Sepang ei ole koskaan lukeutunut parhaimmistooni.  Nyt pystyin ajamaan henkilökohtaisen ennätysaikani heti ensimmäisellä kierroksella, iloitsi Sissis.

Sissis ei löytänyt hänkään enää parasta tuntumaa märällä kelillä.

– Pyörän säädöt muutettiin täydellisesti ja fiilis ei ollut enää vastaava kuin aamulla. Lopussa pääsimme ajamaan sitten vielä kuivan kelin renkailla, mutta aikaa ei ollut riittävästi säätöjen muuttamiseen. Lauantaina jatketaan niillä säädöillä, jotka olivat aamulla käytössä, vahvisti Sissis.

Viime vuonna kotikisassaan paalupaikalta toiseksi kiirehtinyt Khairuddin otti perjantain rauhallisesti ja riskeittä vasta reiluin viikon takaisen ranneleikkauksen jäljiltä.

– Tsekkasin aamun harjoituksessa lähinnä sen, millaisessa fyysisessä kunnossa olen leikkauksen jäljiltä. Olin jopa yllättynyt siitä, kuinka hyvin kaikki sujui. Kipu oikeassa ranteessa oli minimaalinen.

Khairuddin on kärsinyt edellisessä osakilpailussa Aragonissa tapahtuneen kaatumisen vuoksi enemmänkin selkäkivuista.

– Selkä on kieltämättä yhä kivulias. Iltapäivällä keli oli siksi huono, että päätin pysytellä suosiolla varikkoboksissa ja mennä radalle vasta sen kuivuttua. Ehdin ajaa iltapäivällä kaksi kierrosta. Toivotaan nyt, että lauantaina tilanne on parempi kipulääkkeen turvin. Haluan kuitenkin jo tässä vaiheessa kiittää lääkäreitä ja kaikkia niitä henkilöitä, jotka ovat mahdollistaneet kilpailemiseni kotiyleisön edessä, korosti Khairuddin.

Villin kortin voimin MM-debyyttinsä tekevistä Touchline SIC Ajo-tiimin malesialaiskuljettajista Hafiq Azmi oli 23:s ja Aizat Malik 28:s.

 

Uusin numero