Ajo Motorsportin MM-kärki Salom huippuvauhdissa Assenissa

Kaksi peräkkäistä voittoa allaan Hollantiin saapunut Red Bull KTM Ajo-tehdastiimin espanjalaiskuljettaja oli torstaina harjoitusten ylivoimaisesti nopein uudella rataennätyksellä 1.43,511. Salom kukisti toiseksi sijoittuneen ja myös sarjassa kakkosena olevan maanmiehensä Maverick Vinalesin 0,527 sekunnilla.

Salomin huippuaika syntyi iltapäivän jaksolla, jolloin hän nipisti aamun ajastaan 1,1 sekuntia. Toisen harjoituksen kuusi viimeistä minuuttia vesittyivät sateen vuoksi.

– Ensimmäiset harjoitukset sujuivat hyvin. Ajoi yksin pyrkien tekemään omaa työtäni ja onnistuin siinä. Olen löytänyt pyörään entistäkin paremman fiiliksen Mugellossa ajettujen onnistuneiden testien jälkeen, vahvisti Salom.

– Kehitystä on tapahtunut päivä päivältä ja sama linja jatkui tänään. Tuo iltapäivän aika on todellakin hyvä signaali siitä, jatkoi Salom.

Salomin tiimikavereista australialainen Arthur Sissis nousi torstain yhdistetyllä tuloslistalla yhdeksänneksi ajalla 1.45,027. Sissis pystyi kohentamaan aamun harjoitusaikaansa sekunnilla.

Malesialaiskuljettaja Zulfahmi Khairuddin joutui puolestaan tyytymään tällä kertaa hänelle vaatimattoma sijaan 29 aamun sessiossa ajetulla ajalla 1.46,256.

– Ei lainkaan huonoja harjoitussessioita, päinvastoin. Tämä merkitsee minulle paljonkin parempaa starttia kisaviikonvaihteeseen aiempiin verrattuna. Aamu kulki hyvin, mutta takarengas oli sen harjoituksen lopussa jo siksi kulunut, etten kyennyt parantamaan aikaani. Iltapäivällä pistin sitten heti alussa paremmaksi, ennen kuin muutamia sadepisaroita alkoi tippua taivaalta. Ajoin muutaman kierroksen Luisin (Salom) perässä ja se helpotti minua näkemään hänen linjansa muutamiin mutkiin, kertoi Sissis.

Khairuddin jäi iltapäivällä kaksi kymmenystä aamun ajastaan.

– Tämä ei ollut paras mahdollinen harjoituspäivä. Tärkeintä on kuitenkin tietää se, missä minun pitää parantaa. Uskon, että saamme nämä tänään ilmenneet ongelmat ratkaisua lauantaina ja pystymme ottamaan taas tärkeä stepin eteenpäin, totesi Khairuddin.

Viimeisin numero