Ajo Motorsportin Miguel Oliveiraa kiehtoo MotoGP-luokka

Onko KTM:n pyörä paljon muuttunut viime kauden lopun versiosta?
– Paljoa se ei ole muuttunut. Ei ollut mitään syytä muuttaa hyviä perusasioita. Viime kauden aikana KTM muuttui tosi paljon, Oliveira kertoo.

Mitkä ovat fiilikset nyt ennen kauden alkua?
– Vuosi sitten emme olleet varmoja, mikä oli tilanteemme muihin tiimeihin. Nyt olen hyvin luottavainen, sillä talvitestit menivät hyvin. Taistelen avauskisassa palkintopallisijasta.

Mikä on kilpailutilanne Moto2:ssä, kun viime kauden kaksi parasta ajajaa siirtyi MotoGP-luokkaan?
– Taistelu tulee olemaan kovaa, sillä luokassamme on kovia tulokaskuskeja. Myös muutama kovatasoinen kuljettaja aloittaa luokassa toisen kautensa entistä vahvempana.

Tällä kaudella Moto2-luokassa on enemmän ajajia KTM-pyörällä. Onko siitä sinulle etua?
– Luulen, että se auttaa, sillä se motivoi ajamaan paremmin kuin muut samalla merkillä.

Nyt aloitat kolmannen kautesi Moto2-luokassa. Tuoko tulevaisuus MotoGP:n suuntaan lisää painetta?
– Ei tuo. Nyt tehtäväni on tehdä työni Moto2:ssa hyvin. Jos tulee mahdollisuus siirtyä MotoGP-luokkaan, se on mieluisaa.

 

Uusin numero