Ajo Motorsportin Miguel Oliveira vahvasti mestaruustaistelussa

”Olisi hienoa päättää Moto2-urakka mestaruuteen. Tosin kausi on vielä pitkä. Täällä Kataloniassa meillä oli aika-ajossa joitain ongelmia pyörän kanssa. Jatkossa meidän pitää pystyä parantamaan suoritustamme harjoituksissa. On tosi haasteellista lähteä kuromaan eroa kärkeen starttiruudukoitten keskiväliltä. Nyt jouduin ottamaan turhia riskejä avauskierroksella”, Oliveira totesi.

Miguel Oliveira aloitti kilpailunsa tosi räväkästi ohittaen ensimmäisen kierroksen avaussektorilla peräti kymmenen kuljettajaa.

”Meidän pitää tiimin kanssa tehdä kovasti töitä Moto2-pyörän suorituskyvyn suhteen. Kautta on vielä paljon edessä”.

Ensi kaudella Oliveira ajaa MotoGP-luokassa KTM:llä.

”Kun ensi kauden sopimusasia on kunnossa, se rentouttaa ja pystyn täysin keskittymään Moto2-luokkaan tällä kaudella”, kertoo Oliveira.

Tällä kaudella Oliveira on noussut Moto2-luokassa palkintopallille viisi kertaa. Yhdeksänvuotiaana RR-kilpailemisen aloittanut ajaja kilpaili ensimmäisen kerran MotoGP-sarjassa vuonna 2011 ja luokkana oli 125-kuutioiset.

23-vuotias Oliveira on toistaiseksi voittanut kymmenen osakilpailua, joista kuusi Moto3-luokassa ja neljä Moto2:ssa.

Viime kaudella Miguel Oliveira sijoittui Ajo Motorsportin riveissä Moto2-luokassa kolmanneksi. Vuonna 2015 Miguel oli myös suomalaistallin kuljettaja taistellen Moto3-luokan mestaruudesta loppuun asti häviten lopulta mestaruuden niukasti britti Danny Kentille.
 

Uusin numero