Ajo Motorsport, tarkkana tämän miehen kanssa! – britin raivo ei laannu

Ikävä kyllä tilanne vaikuttaa ennen tulevana viikonvaihteena ajettavaa Misanon kisaa täysin päinvastaiselta. Se merkitsee pahimmassa tapauksessa sitä, että Ajo Motorsport kuin tuomaristokin saa olla äärimmäisen tarkkana Lowesin kanssa.

Britti Lowes syyttää ranskalaista Zarcoa Silverstonen kolarista, eikä tässä suinkaan vielä kaikki. Hän syyttää Zarcoa myös Britannian GP:n mahdollisen voiton menetyksestä ja edelleen mestaruushaaveiden haihtumista ilmaan.

– Sanoin ennen Britannian GP:tä, että minusta ei voi tulla maailmanmestaria, ellen voita siellä. Kaudesta on jäljellä kuusi kisaa ja hänellä (Zarco) on kymmenen pisteen johto Rinsiin (Alex). Toivon, että Rins päihittää hänet mestaruustaistelussa, Lowes lataa Bikesportnews-sivustolla.

Zarcon ja Rinsin tavoin ensi vuonna MotoGP-luokkaan siirtyvällä Lowesilla ei ole pronssia lukuun ottamatta enää mitään menetettävää tällä kaudella. Kaatoherkän Lowesin luonteen tietäen on satavarmaa, että hän ei anna jäljellä olevissa kuudessa GP:ssä piiruakaan ei periksi – ei varsinkaan Zarcolle.

– Se, että hän ei saavuttanut Silverstonessa pistettäkään, on kenties hyvä merkki loppukaudelle. Hän on erikoinen persoona, Lowes jatkaa Zarcon tylyttämistä.

Lowes vahvisti jo Silverstonessa, että ystävälliset välit Zarcon kanssa olivat ainakin radan ulkopuolella sitten siinä.

Nyt jonkun ja tässä tapauksessa ensisijaisesti tiimipomo Fausto Gresinin on pidettävä huoli siitä, että Lowes ei saa tunnekohunkaan keskellä unohtaa sitä lajin tärkeintä sääntöä: kunnioita vastustajaasi radalla.

– Johannia rangaistiin Silverstonessa, mutta Silverstonen episodi ei vienyt meiltä pelkästä mahdollisuutta voittoon, vaan veti myös maton alta mestaruuden osalta. Olen erittäin pettynyt, Gresini kuittaa.
 

Uusin numero