Ajo Motorsport hakee Le Mansista kärkituloksia

Jerezissä ajettu kauden toinen osakilpailu jätti varsin erikoisen teknisen ongelman vuoksi kilpailun alussa kaatuneen espanjalaisen Marquezin ilman pisteitä. Kaatumisessa olkapäänsä loukannut espanjalainen on kuntouttanut itseään kilpailun jälkeen tiiviisti ja onkin jo lähes täysin kuntoutunut.

Suomalaistallin kuljettajat hakevat lisää MM-pisteitä tulevana viikonloppuna Le Mansissa ranskassa ajettavasta kauden kolmannesta osakilpailusta. MM-sarjaa johtaa Nicolas Terol, Red Bull Ajo Motorsport -väreissä kilpaileva Marc Marquez on MM-pisteissä kahden osakilpailun jälkeen sijalla 8 ja Avant Mitsubishi Ajo -väreissä kilpaileva saksalainen Sandro Cortese sijalla 9.

MARC MARQUEZ, RED BULL AJO MOTORSPORT:
”Kaatuminen Jerezissä oli tietysti pettymys, varsinkin kun vauhti oli todella hyvää koko viikonlopun ja tuntui että meillä oli sekä hyvät säädöt että renkaat kilpailussa. Fysioterapia on kuitenkin onnistunut todella hyvin ja olkapää on jo hyvässä kunnossa, vaikka luulen että Le Mansin kilpailu ei silti ole vielä fyysisesti aivan yhtä helppo kuin täysin terveenä.”

SANDRO CORTESE, AVANT MITSUBISHI AJO:
”Löysimme jo Jerezissä todella hyvät säädöt ja olimmekin siellä kilpailussa todella vahvoja. Le Mans vaatii tietysti hieman erilaisia säätöjä, mutta meillä on tiimin kanssa nyt todella hyvä pohja, josta rakennamme kilpailusäätöjä heti perjantain ensimmäisistä harjoituksista alkaen.”

TALLIPÄÄLLIKKÖ AKI AJO:
”Jerezissä löysimme todella hyvät säädöt niin Marcille kuin Sandrollekin, joten siitä on hyvä jatkaa. Le Mans on kuitenkin ratana erityyppinen, joten jälleen on todella tärkeää että työskentelemme tiiviisti heti alusta saakka. Marc on kuntouttanut itseään tiiviisti, ja onkin jo hyvässä kunnossa vaikka olkapää ei olekaan vielä aivan täysin parantunut.”

Uusin numero