Ajo kaipaa räväkämpää kulkua: ”Le Mans vaati lisää kiihtyvyyttä”

– Muutamme vaihdelaatikon välityksiä vähän lyhyemmiksi, jotta saamme pyörän kiihtyvyyttä paremmaksi, kertoo Ajo.

Ajo päätyi perjantain molemmissa harjoituksissa sijalle 12. Sama sija piti myös päivän yhdistetyllä tuloslistalla, jolla valkeakoskelainen oli koko nipun neljänneksi nopein KTM-kuljettaja.

Ajo viimeisteli aamun harjoituksessa lukemat 1.48,142. Iltapäivällä kulki muiden tavoin jo huomattavasti lujempaa, jolloin 4,2 kilometrin mittainen rata taittui Ajolta ajassa 1.43,784.

– Otin aamun treenin ja erityisesti sen alun varman päälle, koska radalla oli siinä vaiheessa vielä paljon vettä torstain sateiden jäljiltä. Ajoin vain kahdeksan kierrosta.

Iltapäivän jaksolta plakkariin jäi kymmenen arvokasta kuivan kelin kierrosta enemmän. Tummat pilvet risteilivät uhkaavasti legendaarisen radalta yllä, mutta sateelta onneksi vältyttiin.

– Ekaksi päiväksi ihan positiivinen suoritus. Fiilis ajamiseen oli hyvä, vaikka meillä olikin toisessa harjoituksessa vielä pientä probleemaa säätöjen kanssa.

Ajo sai Ranskassa käyttöönsä uusia osia, joilla haetaan parannuksia pyörän runkoon.

– Keulassa on uudet T-kappaleet, joita on nyt tarkoitus testata täällä. Tavallaan vähän kimurantiksi tilanteen tekee se, että KTM:ltä tuli tälle kaudella koneeltaan ja rungoltaan täysin uusi pyörä, joten vertailupohjaa ei ole olemassa tältä radalta.

Lisäksi Le Mans poikkeaa luonteeltaan merkittävästi kauden neljästä ensimmäisestä GP-estradista. Ranskassa niin sanottu ”stop and go”-ratakierros on täynnä kovia jarrutuksia ja rajuja kiihdytyksiä.

Parhaiten vaativan radan haasteet perjantaina selvitti Ajon viime vuoden tallikaveri Danny Kent. Alkukautta hallinnut britti pisteli pohjiksi ajan 1.42,731, josta Ajo jäi 1,053 sekuntia.

Kärkikolmikko, johon Kentin lisäksi paikkansa lunastivat belgialainen Livio Loi ja ranskalainen Fabio Quartararo erottui muista. Ajon ero neljänteen sijaan oli melko tarkalleen puoli sekuntia.
 

Uusin numero