Ajo avasi MM-pistetilinsä

Ajo leikkasi Estorilin radan maalilinjan sijalla 14, joka toi saksalaisen Interwetten-tiimin Aprilia-kuljettajalle kaksi MM-pistettä. Valkeakoskelaisnuorukainen debytoi MM-sarjassa viime kauden päättäneessä Valencian kisassa, joten neljäs kerta sanoi toden pisteiden muodossa.
– Fiilikset ovat nyt korkealla, mutta en minä ole ottanut tähänkään asti niinkään paineita pistetilin avaamisesta. Eipä silti, kyllä tästä tilanteesta on taas parempi jatkaa työntekoa tulokaskautena. Tämä oli osoitus siitä, että suunta on oikea, kertoi Portugalista myös lisää itseluottamusta ammentanut Ajo.

Hyvällä rytmillä

Estorilin rataa kierrettiin koko viikonvaihde epävakaassa säässä ja vaikeissa olosuhteissa. Kisa päästiin onneksi ajamaan kuivalla radalla.
– Kisa kulki ihan hyvin siihen nähden, miten harjoitukset olivat osaltani menneet. Lähtö oli allright ja sain heti hyvin rytmistä kiinni.
Lähtöruudusta 19 kisaan startannut Ajo kilpaili vasta ensimmäistä kertaa Estorilissa. Yksi etappi opetteluvuodesta on siis nyt tältäkin osin selvitetty onnistuneesti.
– Olin jo tyytyväinen suoritukseeni aika-ajossa, vaikka minulla olikin vaikeuksia hitaissa mutkissa. Niistä koitui vielä vähän ongelmia edelleen kisassakin, mutta ei enää mitään se suurempaa.

Tiukka vääntö brittejä vastaan

Ajo kävi Estorilin 4182 metrin mittaisella radalla kiivasta kamppailua pistesijoista brittikuljettajien Danny Webbin ja Harry Staffordin kanssa. Webb sijoittui loppujen lopuksi 16:nneksi, mutta Staffordin kohtaloksi koitui keskeytys viisi kierrosta ennen maalia.
– Ihan hyvä vääntö Webbin kanssa. Tosin kun pääsin hänestä ohi, niin kisan loppu oli minulta enemmänkin jo yksin ajamista, summasi Ajo.
Portugalin kisan ylivoimaiseen voittoon karautti MM-sarjaa tyylipuhtaasti maksimipistein johtava espanjalaiskuljettaja Nicolas Terol. Terol karkasi jo heti ensimmäisillä kierroksilla omille teilleen.
MM-kausi jatkuu kahden viikon kuluttua Le Mansin radalla Ranskassa.

Tiedote: Kari Aho

Uusin numero