Ajo aloittaa työt täysin uuden tehdaspyörän kanssa

KTM:n ja Hondan Moto3-luokan tehdastiimit ehtivät ajaa loppuviikolla kahden päivän mittaiset yksityistestit Almerian viileällä ja tuulisella radalla Espanjassa, mutta Ajon osalta tuo ”shakedown” jäi suorittamatta.

Homma nytkähtää monien muiden tavoin liikkeelle vuoden ensimmäisellä virallisella IRTA-testijaksolla 10.-12. helmikuuta.

”Tiimillemme
tuli vähän kiire”

Ajon uusi talli on GP-sarjassa debytoiva espanjalainen Boe41 RBA Racing ja tiimikavereina kilpailevat Gabriel Rodrigo sekä kauniimpaa sukupuolta edustava Ana Carrasco. Ajon kisainsinöörinä jatkaa Erkki Siukola.

– Tiimillemme tuli vähän kiire ja päätimme suosiolla, että aloitamme Valenciasta, kertoo varhain sunnuntaiaamuna Barcelonaan matkustanut Ajo.

Ajo veti ensimmäiset testit uudessa tiimissään marraskuussa Espanjassa. Tosin silloin komennettavana oli KTM:n kauden 2014 pyörä.

– Pääsen ajamaan Valenciassa ensimmäistä kertaa uutta pyörää. Se on tosiaankin käytännössä miltei täysin uudistunut viime vuoteen verrattuna niin moottorin kuin rungonkin osalta. On tosi mielenkiintoista nähdä ja kokea tuo uusi pyörä, läpi talven kovaa ja monipuolisesti harjoitellut Ajo odottaa malttamattomana.

Maltti on kuitenkin valttia ensimmäisellä testijaksolla, vaikka menohalut ovatkin varmasti valtaisat.

– Kyllähän tuo ensimmäinen testi on enemmänkin taas sitä tuntuman hakua pitkän tauon jälkeen. Lisäksi sää saattaa olla oikeastaan mitä vain. Valenciassa on usein aika kylmää tähän aikaan vuodesta, muistuttaa neljän kilometrin mittaisen Ricardo Tormon jo kuin omat taskunsa CEV-sarjan ajoista lähtien tunteva Ajo.

Viheet minimoitava ja
tasaisuus maksimoitava

Ajolla, 20, oli alustavasti kysyntää jo viime syksynä myös Moto2-luokan puolelta, mutta päätös jatkamisesta Moto3:ssa oli kiveen hakattu.

– Minulla riittää yhä paljon tavoiteltavaa Moto3-luokassa, jossa menestys ei ole ollut vielä toivotulla tasolla, Ajo linjasi tuolloin tilannetta tippaakaan kaunistelematta.

Parhaimmillaan eturivistä matkaan ampaisseen Ajon vauhti riittää äärimmäisen tasaisen luokan kärkikahinoihin, mutta yksittäisiin huippuhetkiin on saatava enemmän kantavuutta.

Virheet on minimoitava ja tasaisuus maksimoitava.

Ajo sijoittui ensimmäisellä Moto3-luokan kaudella vuonna 2012 MM-loppupisteissä 19:nneksi, seuraavalla kaudella 14:nneksi ja viime vuonna 15:nneksi.

Kausi 2014 kulki vuoristorataa Husqvarnalla ja nyt edessä on siis paluu ”isoveli” KTM:n puikkoihin.

MM-sarja käynnistyy 29. maaliskuuta jo tuttuun tapaan Qatarissa.

Uusin numero