Aikaansa kutakin

Vajaat viisi vuotta sitten aloitin Biken toimituspäällikkönä ilman minkäänlaista kokemusta toimituksellisesta työstä. Silloin työ Bikessä tuntui unelmalta, sehän koostui motskareilla ajamisesta sekä kirjoittamisesta ja joka päivä sai oppia uutta. Parin vuoden ajan olin aina aamulla herätessäni aivan fiiliksissä: Jes, taas pääsee töihin!   
Näiden viiden vuoden aikana olen laskujeni mukaan ajanut töissä pitkälle yli kahtasataa eri moottoripyörää. Olen ajanut GP-radoilla, Mansaarella, Omaha Beachilla ja lentotukialuksen kannella. Allani on ollut yli 300-hevosvoimaisia turbopyöriä, huippuluokan Superbikejä ja GP-kilpureita. Olen ajanut Uuden-Seelannin päästä päähän ja useita kertoja Euroopan halki. Henkilökohtainen huippunopeuteni on 338 km/h. Näistä kaikista minulle on maksettu. Eikö ole hurjaa? Sitä ei käy kiistäminen, Bikessä työskentely on antanut minulle uskomattoman paljon.

Miksi ihmeessä lähteä tällaisesta unelmaduunista? Avainsana on oppiminen. Kuluneiden vuosien aikana olen kasvanut noviisista rautaiseksi ammattitoimittajaksi. Rohkenen väittää olevani tällä hetkellä moottoripyörätoimittajista Suomen paras.  
Rohkenen myös väittää Biken olevan Suomen paras moottoripyörälehti. Se ei ollut sitä, kun hyppäsin puikkoihin. Kun aloitin, ei selviämiseemme tuntunut uskovan juuri kukaan, siis meitä itseämme lukuun ottamatta. Olen kuitenkin saanut nähdä suurempiemme ja kokeneempieni vetäytyvän ja kompuroivan samalla, kun Bike jatkuvasti on nostanut tasoaan. Kiitos siitä kuuluu myös muulle Biken tiimille niin Tampereella, Ruotsissa kuin Norjassa.
Nyt katson saavuttaneeni jo kaiken saavutettavissa olevan. Koska uutta ei ole enää opittavaksi ja olen käytännöllisesti katsoen urani huipulla, en koe enää olevani riittävän motivoitunut työssäni. Motivaatio näkyy tekemisen ilona ja tekemisen ilo on jotakin, jonka välittämistä pidän harrastelehden ensisijaisena tehtävänä. Jos tekijä ei ole motivoitunut, se näkyy helposti tuotteessa. Tästä syystä katsoin parhaaksi etsiä uusia haasteita muualta. Huipulta on hyvä lopettaa.
Mielessäni lopettamispäätös kypsyi pikkuhiljaa kevään aikana, mutta näin jälkeenpäin ajatellen jo joulun alla oli selvää, etten tule jatkamaan kovin kauaa. Tuolloin nimittäin ilmoitin kustannusyhtiömme varatoimitusjohtajalle, etten ole ikinä ollut yhdessäkään työpaikassa näin pitkään. En vain silloin itse vielä tiennyt päätöstä tehneeni. Mutta Bike säilyy, vaikka miehet vaihtuvat. Ennen irtisanoutumistani tiedustelin parhaana mahdollisena seuraajana pitämältäni Koivusen Veskulta kiinnostusta lehden tekemiseen. Kappas vaan, hän astuu kuin astuukin Biken peräsimeen seuraavasta numerosta alkaen.  
Itse otan jälleen uuden hypyn tuntematomaan, kun keskityn Sami Pennan kanssa Pärnuun perustamani Moto Ranch OÜ:n liiketoiminnan kehittämiseen. Kokonaan en Bikeä jätä, sillä jatkan yhä lehden avustajana.
Kiitos näistä vuosista kaikille lukijoillemme, siis juuri sinulle. Sinua varten olen tätä lehteä tehnyt, ja sinun lukuilosi tähden siirrän viestikapulan seuraavaan käteen. Moikataan, kun tavataan tien päällä!  

Pääkirjoitus Bike 8.2016