Aholalle täyspotti Puolasta

– Kuusi voittoa ja kaksi kakkossijaa kauden puoliväliin tultaessa. Tämä on mennyt jopa ihan älyttömän hyvin ja omia ennakkolaskelmia paremmin. Laskeskelin MM-kalenteria silmäillessäni, että minulle nimenomaan kauden toinen puolisko on parempi, myhäili Ahola.

Ahola peittosi Puolan kisan jälkimmäisenä päivänä käytännössä ainoan uhkaajansa, eli espanjalaisen Ivan Cervantesin äärimmäisen tiukassa taistelussa vain 0,80 sekunnilla. Voitto oli hämeenlinnalaiselle Honda-kuljettajalle neljäs peräkkäinen.
Ahola käänsi sunnuntain trillerin edukseen viimeisellä maastokokeella, eli crossitestillä, jonne Cervantes lähti vielä 2,16 sekunnin etu puolellaan. Cervantes kaatui, eikä kokenut Ahola jättänyt käyttämättä tilaisuuttaan hyväkseen.
– Voitin Cervantesin Italian kisan jälkimmäisenä päivänä 17 sadasosalla, joten eihän tämä mennyt tällä kertaa edes tiukoille, virnisti Ahola vakavoituen hetkessä.
– Onhan tämä aivan huikeaa taistelua Ivanin kanssa. Jostain ihmeen syystä pystyn kaivamaan viimeisellä pätkällä aina vielä vähän lisää, vaikka rasitus painaakin jo päälle. Kait se on sitten omien rajojen ylittämistä sillä kuuluisalla apinan raivolla. Ajoin ratkaisevalle ja neljännelle crossitestille päivän parhaan aikani sekunnin verran aiemman alle.
Ahola myönsi, että hän luuli Cervantesin menevän menojaan jo hyvissä ajoin ennen ratkaisevaa pätkää, jota edelsi suomalaisen kova pohja-aika extreme-testille.
– Päivään mahtui todella paljon tapahtumaa. Kaaduin toisen kierroksen crossitestillä samassa mutkassa, jossa Cervantes koki kohtalonsa. Vaikeimmalta tilanne näytti kuitenkin viimeisellä endurotestillä, jossa tein pahan virheen. Ajoin vallimutkan läpi ja vauhtini pysähtyi. Hyvä, että pääsin sitä seuranneen mäen ylös.
Tappion katkeraa kalkkia nieleskellyt Cervantes kaatui päivän mittaan kahdesti crossitesteillä.
– Varsinkin kolmannella kierroksella hän oli ajamassa aivan hurjaa aikaa ennen kaatumistaan. No, tänään minun ja Ivanin välillä kaatumisetkin menivät tasan, totesi myös jännityksen mestariksi osoittautunut Ahola.
Kakkosluokan muista suomalaiskuljettajista Valtteri Salonen ajoi kahdeksanneksi ja Marko Tarkkala kymmenenneksi. Salonen jäi Aholasta 3.26 ja Tarkkala 5.02 minuuttia.
Ahola oli päivän nopein suomalaiskuljettaja yltämällä yleiskilpailussa toiseksi 15,73 sekuntia ranskalaisesta Antoine Meosta, joka kilpailee 1-luokassa.

MM-sarja jatkuu jo ensi viikonvaihteessa Slovakian Puchovissa, jonka jälkeen edessä on runsaan kahden kuukauden mittainen kesätauko.
– Slovakia on ollut minulle aina hyvä kisa, vinkkaa Ahola.
Slovakian jälkeen seuraava ja kauden kolmanneksi viimeinen osakilpailuviikonvaihde ajetaan elokuun lopulla Kreikan Serresissa.
Kovana kalamiehenä tunnettu Ahola ei lepää laakereillaan MM-tauollakaan. Uutta matoa pistetään koukkuun ja mojovaa saalista haetaan seuraavaksi saapasmaan suunnalta.
Aholalla on tukeva ote Italian mestaruuteen, kun sikäläisestä sarjasta ajamatta on vielä kolme osakilpailua. Niistä kaksi seuraavaa odottavat vuoroaan 3.-4. heinäkuuta Tolmezzossa. Lumezzane puolestaan isännöi sarjan päätöskisaa heinäkuun lopulla.

Kwidzyn, Puola.
Enduron MM-sarjan 8/16 osakilpailu, luokka 2:
1) Mika Ahola Suomi, Honda 1.24.02,52
2) Ivan Cervantes Espanja, KTM + 0,80 jäljessä
3) Thomas Oldrati Italia, KTM + 2.22,46
4) Pierre Renet Ranska, KTM + 2.38,18
5) Hans Vogels Hollanti, Husaberg + 2.31,00
6) Rodrig Thain Ranska, TM + 2.40,16
7) Joakim Ljunggren Ruotsi, Husaberg + 3.25,03
8) Valtteri Salonen Suomi, Husaberg + 3.26,83
9) Oscar Balletti Italia, Honda + 3.57,23
10) Marko Tarkkala Suomi, BMW-Husqvarna + 5.02,85 .

MM-pistetilanne:
1) Ahola 194
2) Cervantes 182
3) Oldrati 142
4) Renet 137
5) Ljunggren 116
6) Thain 99
..8) Salonen 79
..10) Juha Salminen Suomi, BMW 76
..11) Tarkkala 75.

Seuraavat osakilpailut: 19.-20.6. Puchov, Slovakia.

Tiedote: Kari Aho

Uusin numero