Ahola juhli jo neljättä peräkkäistä MM-kultaa

Mika Aholan, 35, riemulla ei ollut rajoja hänen varmistettuaan enduromoottoripyöräilyn 2-luokan maailmanmestaruuden kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa Ranskassa.
Aholan mestaruus oli enää käytännössä sinettiä ja ajelua vailla, mutta hämeenlinnalainen Honda-kuljettaja ei halunnut jättää mitään sattuman varaan Noiretablessa. Ahola ajoi lauantaina luokkansa voittajaksi ja samalla myös yleiskilpailun kärkeen. Luokkavoitto oli Aholalla kauden kymmenes.
– Taktiikkana oli lähteä ajamaan voitosta, jos se vaikuttaisi mahdolliselta. Ja niinhän siinä kävikin, kun ajoin pohjat päivän avanneelle endurotestille. Pääsin ajamaan sen pätkän vielä neitseellisellä nurtsilla.

Cervantes pysyi visusti kurissa

Ahola piti heti aamusta lähtien mestaruuden osalta ainoan mahdollisen uhkaajansa, eli espanjalaiseen KTM-kuljettaja Ivan Cervantesin visusti takanaan.
Lopullinen pesäero syntyi kolmannen kierroksen endurotestillä, jolloin Ahola karisti Cervantesin jo 38 sekunnin päähän. Cervantes joutui tyytymään loppujen lopuksi neljänteen sijaan reilut 53 sekuntia mestarin takana.
– Kaaduin toisen kierroksen endurotestillä kivikkoisessa ylämäessä, jolloin Cervantes nousi kymmenen sekunnin päähän. Ehdin jo ajatella siinä vaiheessa hetken, että näinkö se ratkaisu jää sittenkin sunnuntaille, tilitti Ahola.
Ahola sai kuitenkin nopeasti uudelleen juonesta sekä rytmistä kiinni ja silloinhan hän on pitelemätön.
– Ajattelin, että minulla on paikka tehdä kolmannen kierroksen endurotestillä iso ero Cervantesiin, jos onnistun siellä todella vaikeiksi menneissä olosuhteissa. Onnistuinkin, vaikka tuntui, kuin olisin ajanut saippuan päällä. Lisäksi renkaat olivat ehtineet kulua sitä ennen siirtymällä, jossa kivikkoinen ylämäki vaikutti loputtomalta, huokaisi Ahola.

Mestari Ahola vietti ansaittua vapaapäivää sunnuntaina

Enduroässä Mika Ahola vietti sunnuntaina ansaittua vapaapäivää katsojan roolissa, kun MM-sarjan päätösosakilpailu ajettiin Ranskassa.
– Sovimme tiimipäällikkö Franco Mayrin kanssa, että minun ei tarvitse ajaa sunnuntaina, koska siihen ei ollut enää tarvetta. Henkilökohtainen MM-kulta sinetöityi lauantaina ja epävirallinen yleismestaruus oli varmistunut ennätysaikaisin jo ennen Ranskaa.
Päättyneellä kaudella 2-luokassa Aholan ainoaksi uhkaajaksi noussut espanjalainen KTM-kuljettaja Ivan Cervantes ei lähtenyt hänkään riuhtomaan sunnuntaina MM-hopea plakkarissaan.
– Cervantes starttasi päätöspäivään jättäen viileän leikin kuitenkin nopeasti sikseen, kertoi Ahola.
Aholalla on takanaan menestyksekäs ja samalla myös varsin raskas kausi.
Hämeenlinnalainen Honda-kuljettaja ehti ajaa MM-sarjan lisäksi myös Italian mestariksi. Saapasmaan yleismestaruus oli Aholalle uran ensimmäinen.

Viidennen kullan jahtiin vuorostaan isossa luokassa

Noiretablen kuningas Ahola voitti uransa ensimmäisen henkilökohtaisen maailmanmestaruuden vuonna 2007 samassa paikassa ja samassa luokassa. Kahtena edellisenä kautena hän on ollut lyömätön puolestaan 1-luokan MM-kekkereissä.
Honda-HM-Zanardo -tiimin kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen solminut Ahola siirtyy ensi kaudella sarjan suurimpaan, eli 3-luokkaan. Iso luokka tarjoaa jälleen sopivasti lisää motivaatiota.
– Lähellähän se on ollut, mutta minulta puuttuu mestaruus vielä isosta luokasta. Se on jättänyt kieltämättä vähän hampaankoloon. Käynnistän uuden pyörän testit marraskuussa, vahvistaa Ahola.

Tiedote: Kari Aho

Uusin numero