Ahola ajoi viidenneksi Genovan maailmancupissa

Ahola ehti Hondallaan parhaimmillaan kolmanneksi viimeisessä finaalierässä. Avauserässä hän oli kuudes ja toisessa seitsemäs.

– Hemmetin hyvä kisa vaihteeksi järjestelyjen osalta. Tämä oli taas todellista kilvanajoa. Rataa ei oltu rakennettu liian vaikeaksi, ohituksille oli tilaa, eikä kisassa sorruttu oikaisemiseen, totesi tyytyväinen Ahola.

Ahola oli tyytyväinen myös omiin sijoituksiinsa siihen nähden, että hänellä riitti Genovassa ylimääräistä ohjelmaa liiankin kanssa.
– Pyörän säädöissä oli koko ajan hakemista muun muassa vähän liian äkäisen ruiskun osalta. Lisäksi iskarin säädöt tuntuivat omituiselta erityisesti keulassa.

Aholan vauhti oli kuitenkin kohdallaan.
– Tästä kertoi sekin, että nousin avauserässä 14. sijalta kuudenneksi. Kahteen ensimmäiseen erään mahtui sähellystä ihan järjettömästi kolarointien ja muutamien omien virheiden muodossa. Mutta minkäs teet, kun kaverit kaatuvat edessä ja minä tulen heti perässä samaa linjaa. Kolmas erä oli osaltani oikeastaan ainoa, johon ei sisältynyt suuremmin kolarointeja.

Enduro vaihtuu lomalla urheilusukellukseen

Linnan juhliin Genovasta kiirehtinyt Ahola vaihtaa vuorostaan vapaalle raskaan ja menestyksekkään, kolmannen peräkkäisen maailmanmestaruuden tuoneen kauden jälkeen.
– Lähdemme vaimoni Marikan kanssa tiistaina Filippiineille, jossa on ohjelmassa urheilusukellusta seuraavat kolme viikkoa.

Ahola siirtyy ensi kaudella enduro 2-luokkaan, jossa hän ajoi ensimmäisen henkilökohtaisen maailmanmestaruutensa vuonna 2007. Kaksi seuraavaa titteliä tulivat 1-luokasta.
– Lajiharjoittelu ensi kautta varten jatkuu loman jälkeen välittömästi 1. tammikuuta Espanjassa, vahvistaa Ahola.

Mattilalle ”puujalka”

Italialaistiimin Suzukilla Genovassa debytoinut Jari Mattila jäi finaalin ulkopuolelle sijoituttuaan omassa karsintaerässään kuudenneksi. Ahola ajoi puolestaan karsinnoissa neljänneksi.
– Päällä oli melkoinen härdelli jo ennen iltaa. Hyvä, että ehdin katsastukseen, kun kisaan saamastamme kalustosta, eli crossipyörästä piti rakentaa kiireisellä aikataululla enduropyörä. Otin karsintaerään hyvän startin ja ajoin alussa aivan kärjen tuntumassa, mutta tiesin, että en jaksaisi sitä vauhtia loppuun asti. Olisin ehkä pystynyt taistelemaan viidennestä sijasta, mutta sillä ei ollut enää niinkään merkitystä, kun erästä meni suoraan jatkoon neljä nopeinta, kertoi Mattila.

Mattila pisti kaiken peliin vielä niin sanotussa last chance-erässä, josta vain voittaja lunasti paikkansa finaaliin.
– Yritys oli kova ja johdinkin jo erää, kunnes Meo (Antoine) osui etupyörääni ja kaaduin. Sain siinä rytäkässä puujalan pohkeeseeni. Kyllähän näissä hallikisoissakin kuljettajan pitää olla tosi kovassa kunnossa. Muuten touhu menee lähinnä selviytymistaisteluksi, tähdensi Mattila.

Blazusiak ajaa voitosta voittoon

Genovan tapahtumia Palasport-areenan yli 6000 katsojan silmien edessä hallitsi puolalainen KTM-kuljettaja Tadeuz Blazusiak tuulettamalla voittoa kaikissa kolmessa erässä. Samalla pyörämerkillä kilpaileva cupin hallitseva mestari, espanjalainen Ivan Cervantes kuittasi tililleen yhtä monta kakkossijaa.

Blazusiak on takonut täysosumatyötä puolivälin saavuttaneessa maailmancupissa, jota hän johtaa maksimipistein. Blazusiak vei nimiinsä myös kaikki finaalierät cupin avanneessa Sheffieldin osakilpailussa, jossa flunssasta kärsinyt Ahola jäi vielä pisteittä.
– Muilla ei ole mitään asiaa Blazusiakin vauhtiin. Hän ajaa ihan omassa sarjassaan, muotoilee Ahola.

Blazusiak johtaa cupia 32 pisteen erolla Cervantesiin. Ruotsalainen Joakim Ljunggren tulee Husabergillaan 14 pistettä Cervantesin takana. Aholan Italian osakilpailusta kuittaamat 19 pistettä riittävät kahdeksanteen sijaan.
Maailmancupin kaksi viimeistä osakilpailua ajetaan ensi vuoden puolella Espanjassa. Cup jatkuu 9. tammikuuta Vigossa ja huipentuu saman kuukauden lopulla alustavan ohjelman mukaan Madridissa.
– Genovassa tosin liikkui varmana tietona, että tuo viimeinen kisa ajettaisiinkin Madridin sijaan Barcelonassa, tiesi Mattila kertoa.

Genova, Italia.
Hallienduron maailmancupin 2/4 osakilpailu.

1. finaalierä:
1) Tadeusz Blazusiak Puola, KTM 6.10,809, Ivan Cervantes Espanja, KTM + 18,226 jäljessä, 3) Dougie Lampkin Iso-Britannia, Beta + 38,075 jäljessä, 4) Joakim Ljunggren Ruotsi, Husaberg + 40,644, 5) Antoine Meo Ranska, Husqvarna + 49,281, 6) Mika Ahola Suomi, Honda + 53, 983.

2. finaalierä:
1) Blazusiak 6.20,920, 2) Cervantes + 4,459, 3) Ljunggren + 12,127, 4) Lampkin + 25,031, 5) Graham Jarvis Iso-Britannia, Sherco + 37,853, 6) Daniel Gibert Espanja, KTM + 40,103, Ahola + 55,382.

3. finaalierä:
1) Blazusiak 6.23,008, 2) Cervantes + 10,676, 3) Ahola + 12,661, 4) Ljunggren + 16,530, 5) Lampkin 6.51,525, 6) Jarvis + 37,482.

Genovan osakilpailun pisteet:
1) Blazusiak 45, 2) Cervantes 36, 3) Ljunggren 26, 4) Lampkin 24, 5) Ahola 19, 6) Jarvis 11.

Maailmancupin pistetilanne 2/4 osakilpailun jälkeen:
1) Blazusiak 90 (maksimipisteet), 2) Cervantes 58, 3) Ljunggren 44, 4) Jarvis 36, 5) Mike Brown USA, KTM 32, 6) Lampkin 32, 7) Meo 27, 8) Ahola 19.

Viimeiset osakilpailut: 9.1. Vigo, Espanja, 30.1. Madrid/Barcelona, Espanja.

Uusin numero