Ahola ajaa aikataulussa kohti kolmatta MM-kultaa

Ahola pohjusti päätösviikonvaihteeseen 27 MM-pisteen etumatkan kiirehtimällä Kreikan helteisessä Serresissa molempina päivinä 1-luokassa toiseksi. Aholalle riittää Ranskasta 23 pistettäkin mestaruuden sinetiksi, vaikka hänen ainoa uhkaajansa, ranskalainen Antoine Meo voittaisikin molemmat päivät.
– Tässä lajissa voi sattua mitä tahansa, kuten Kreikassakin nähtiin. Paras on lähteä siitä, että ajan Meon edelle heti Ranskan kisan avauspäivänä, suunnitteli Ahola.
Husqvarnalla kilpaileva Meo on käynnistynyt rajun takaa-ajon Ahola tähtäimessään. Meo mellasti voitot jo Meksikossa jatkaen samaa tahtia Kreikassa, mutta ranskalainen tietää itsekin, että kokeneen suomalaisen saavuttaminen pisteissä alkaa olla ajamalla jo toivotonta.
Meo yrittää kuitenkin kaikkensa, mistä kertoo molempien päivien yleiskilpailunkin voitot Kreikassa. Sunnuntaina Meo kukisti Aholan 40,56 sekunnilla.
– Meo meni taas niin pirusti. Toisaalta se oli tavallaan hyväkin, sillä pystyin rauhoittamaan omalta osaltani tilanteen. Aloitin päivän rauhallisesti, ehkä liiankin rauhallisesti, sillä Meo löi minut 20 sekunnilla ensimmäisellä endurotestillä. Se olikin sitten sen jälkeen jo selvää kauraa, kuittasi riskejä vältellyt Ahola.
KTM:llä kilpaileva Eero Remes ajoi Kreikassa varsin ehjän viikonvaihteen pienimmässä luokassa: molempina päivinä neljäs ja sunnuntaina ainoastaan 1,95 sekunnin päässä kolmannesta sijasta. Voittajaan eroa kertyi 1.22 minuuttia. MM-pisteissä ensimmäistä ammattilaiskauttaan kilpaileva Remes on viidentenä.

Salmiselle kauden ensimmäinen voitto
Serresin sunnuntain korkeimmasta suomalaissijoituksesta vastasi lajin seitsenkertainen maailmanmestari Juha Salminen, joka ajoi 2-luokassa kauden ensimmäisen voittonsa BMW:n puikoissa. Lauantaina toisen peräkkäisen mestaruutensa varmistanut KTM:n ranskalaiskuljettaja Johnny Aubert joutui keskeyttämään jälkimmäisen ajopäivän jo ensimmäisen maastokokeen jälkeen sormivamman vuoksi.

– Olisihan se ollut taas mukavaa ajaa kilpaa Johnnya vastaan, mutta tällaista tämä moottoriurheilu on, totesi Salminen miltei virheettömän suorituksen jälkeen.
– Ihan ok päivä. Ei ongelmia.
MM-historiassa eniten ykkössijoja tililleen kuitanneen Salmisen edellinen osakilpailuvoitto oli perua viime kaudelta ja Ranskasta.
– Onhan näitä voittoja, mutta tämä oli merkittävä siinäkin mielessä, että se oli kautta aikojen ensimmäinen BMW:lle. Töitä on paiskittu paljon ja kyllä tiimin jäsenet tuossa ansaitsevat ehdottomasti kuohujuomajuhlansa, korosti Salminen.
Salminen oli yleiskilpailun toiseksi nopein suomalaiskuljettaja 9,68 sekuntia Aholasta. Omassa luokassaan hän kukisti toiseksi Yamahalla ajaneen espanjalaisen Cristobal Guerreron 18,81 sekunnilla.
Salminen on tukevasti kiinni hopeamitalin syrjässä, sillä lähin uhkaaja tulee kaukana 41 pisteen päässä.
– Tähänkin tilanteeseen pitää olla tyytyväinen, viittasi Salminen samalla edelleen työn alla olevan BMW-projektin suuntaan.
Kakkosluokan hienoa suomalaismenetystä täydensi Valtteri Salonen, joka kiirehti Husabergilla viidenneksi 1.14 minuuttia kärjen takana. Salonen ajoi lauantaina jo kuudenneksi. Hän piti molempina päivinä takanaan MM-pisteissä kolmantena olevan ruotsalaisen tiimikaverinsa Joakim Ljunggrenin.

Aro keskeytti, Tarkkala neljäs
Sarjan suurimmassa, eli 3-luokassa suomalaispanos jäi sunnuntaina BMW:llä ajavan Marko Tarkkalan varaan. Hallitseva mestari Samuli Aro koki mitalitaistelussa pahan takaiskun, kun hän joutui keskeyttämään kisan ensimmäistä maastokoetta seuranneella siirtymällä. Aron oikean käden peukalon kärjessä todettiin murtuma lauantain kaatumisen jäljiltä.
Luokan voittoon viiletti Aron espanjalainen KTM-tiimikaveri Ivan Cervantes, josta neljänneksi sijoittunut Tarkkala jäi kaksi minuuttia.
Sunnuntaina toiseksi GasGas-pyörällään sijoittuneen ranskalaisen Christophe Nambotinin niukasti 2,88 sekunnilla peitonnut Cervantes porhaltaa kohti mestaruutta 33 pisteen etu puolellaan.
Aron matka pronssimitaliin venyi jo 25 pisteen mittaiseksi. Tarkkala on sarjassa seitsemäntenä.
– Kyllähän tässä pitää tapahtua pieniä ihmeitä, mikäli yllän tällä kaudella vielä MM-mitaleille, myönsi Aro harmissaan.
Kauden viimeiset osakilpailut ajetaan 12.-13. syyskuuta Ranskan St. Flourissa.

Serres, Kreikka.
Enduromoottoripyöräilyn MM-sarjan 14/16 osakilpailu:

Luokka E1:
1) Antoine Meo Ranska, Husqvarna 50.22,86, 2) Mika Ahola Suomi, Honda + 40,56 jäljessä, 3) Julien Gauthier Ranska, Honda + 1.20,02, 4) Eero Remes Suomi, KTM + 1.21,97, 5) Simone Albergoni Italia, KTM + 1.28,48, 6) Thomas Oldrati Italia, KTM + 1.53,80.

MM-pistetilanne:
1) Ahola 335, 2) Meo 308, 3) Albergoni 271, 4) Oldrati 237, 5) Remes 219, 6) Gauthier 217.

Luokka E2:
1) Juha Salminen Suomi, BMW 51.13,10, 2) Cristobal Guerrero Espanja, Yamaha + 18,81, 3) David Knight Australia, Kawasaki + 19,18, 4) Oscar Balletti Italia, Honda + 51,01, 5) Valtteri Salonen Suomi, Husaberg + 1.14,52, 6) Alessandro Belometti Italia, KTM + 1.20,08.

MM-pistetilanne:
1) Johnny Aubert Ranska, KTM 325, 2) Salminen 272, 3) Joakim Ljunggren Ruotsi, Husaberg 231, 4) Bartosz Oblucki Puola, Husqvarna 219, 5) Guerrero 213, 6) Belometti 183, …8) Salonen 152.

Luokka E3:
1) Ivan Cervantes Espanja, KTM 50.37,33, 2) Christophe Nambotin Ranska, GasGas + 2,88, 3) Sebastien Guillaume Ranska, Husqvarna 47,72, 4) Marko Tarkkala Suomi, BMW + 2.00,75, 5) Marcus Kehr Saksa, KTM + 2.08,17, 6) Oriol Mena Espanja, Husaberg + 2.13,83.
Samuli Aro Suomi, KTM: keskeytys.

MM-pistetilanne:
1) Cervantes 324, 2) Nambotin 292, 3) Guillaume 283 4) Aro 258, 5) Kehr 199, 6) Fabio Mossini Italia, Honda 180, 7) Tarkkala 165.

Viimeiset osakilpailut: 12.-13.9. St. Flour, Ranska.