Ahlblom ja Mustonen jatkoon maaradan MM-karsinnoissa

Suomalaisten alku kilpailuun oli kaksijakoinen. Ahlbom ajoi hienosti oman eränsä voittoon, Mustosen joutuessa keskeyttämään oman eränsä tekniseen vikaan. Ahlbom jatkoi erävoittojen tiellä myös toisessa erässä. Myös Mustonen avasi pistetilinsä kakkossijalla ja kolmella pisteellä. Myös kolmannet erät sujuivat suomalaisilta hyvin. Ahlbom nappasi kolme pistettä ollen maalissa toinen ja Mustonen puolestaan kaasutteli kilpailun ensimmäiseen erävoittoonsa. Ahlbom varmisteli jatkopaikkaa nappaamalla neljänteen erään kolmannen erävoittonsa. Myös Mustonen piti jatkohaaveet elossa kolmannen sijan tuoman kahden pisteen turvin. Ahlbomin taisto jopa koko karsinnan voitosta karsiutui viimeiseen erään, jonka hän joutui keskeyttämään kärkipaikalta. Ahlbomin saldoksi tuli siis 15 pistettä ja upeasti viides sija. Mustosen viimeinen erä päättyi kahteen pisteeseen. Tämä tarkoitti Mustosen päätymistä 11 pisteeseen, joka oikeutti sijaan 12. Näin ollen molemmat suomalaiset nähdään upeasti Challengessa, joka ajetaan Saksan Bielefieldissä 24. kesäkuuta.

Karsinnan voittoon kaasutteli Saksan Jörg Tebbe 18 pisteellään ennen saman pistemäärän kasannutta maanmiestään Bernd Dieneria. Tebbe oli uusinnassa vahvempi vieden voiton. Tsekin Hynek Štichauer sijoittui kolmanneksi.

 

Uusin numero