Agostini Italian medialle: Marquezia ei pitäisi rangaista

MotoGP-sarja sai valtavasti lisää julkisuutta Argentiinan kisan jälkeen. Tosin vähemmän mairittelevasta syystä Valentino Rossin syyttäessä Marc Marquezia vaarallisesta ja tahallisesta yhteentörmäyksestä, jossa Rossi kaatui.

Agostini lausui mielipiteensä tapahtuneesta Radio 24 –kanavalle.

-Marquez oli väärässä ja hän pyysi anteeksi, toivomme, että hän ei tee sitä uudelleen. Kuitenkin hänelle ei pitäisi antaa lisärangaistusta, sillä hän sai ratavarikon läpiajorangaistuksen kisan aikana.

Agostini ei ole saamaa mieltä joistakin Rossin kommenteista.

– Ei ole totta, kuten Rossi sanoo, että Marquez tahallaan ajoi päälle. Kisan jälkeen kaikki ovat hermostuneita ja jokainen käy ylikierroksilla. Se mitä tapahtui Marquezin ja Rossin välillä, on tapahtunut kaikille. Niin kävi minulle, kuin myös Rossille: näitä aina tapahtuu. Kisassa Johann Zarco pilasi Dani Pedrosan kilpailun, Agostini totesi.

Ajajalegenda Agostini muistuttaa, että numero 93 eli Marquez oli varomaton.

– Hän oli typerä, sanon tämän ystävänä. Hän olisi voinut odottaa seuraavaan mutkaan, jolloin Marquez olisi ollut paremmin valmistautunut ohitukseen.

Myös aikaisemmin sekä Marquezia että Rossia on syytetty vaarallisista ohituksista. Marquez sai sapiskaa ajotyylistään muun muassa ajaessaan Moto2-luokassa. Rossi oli arvostelujen kohteena muun muassa vuonna 2015 Argentiinan ja Malesian kilpailujen yhteydessä.

 

Uusin numero