Moottoripyörämuseossa harvinaisuuksia ja kiehtovia tarinoita

Riku ja Maarit Routo kertoivat museon suunnitelmista tulevalle kaudelle.

Suomen Moottoripyörämuseo avaa kauden 2026 vappuaattona 30. huhtikuuta. Uusi näyttelykokonaisuus yhdistää kotimaista moottoripyörähistoriaa, yksittäisiä harvinaisuuksia sekä teemallisia kokonaisuuksia, joissa liikutaan aina ilmailun varhaisvaiheista brittiläiseen moottoripyöräperinteeseen.

Yksi Moottoripyörämuseon uutuuksista on nuoren Kuisma Juvosen piirustuskilpailun voittotyö Yksinäinen moottoripyöräilijä, joka on saanut paikkansa museon kokoelmissa. Avajaisten yhteydessä moottoripyöristä innostuneelle nuorelle taiteilijalle luovutettiin museon Riku Roudon koordinoima Yamaha PW50 -moottoripyörä.

Kuisma Juvonen ei malta odottaa, että pääsee ajamaan.

–  En ole vielä päässyt ajamaan, mutta mieli tekisi, Kuisma kommentoi pyöränsä satulasta.

Matti Salosen Pyynikinajon voittopyörä

Matti Salonen (vas.) ja Hämeen Moottorikerhon Asko Keskinen.

Museossa nähdään myös uusi pala kotimaista kilpailuhistoriaa. 70-luvulla MM-sarjan osakilpailuissakin nähty– ja myöhemmin MP-Team Salonen -moottoripyöräliikkeestä tunnettu – Matti Salonen oli luopumassa vanhasta kalustostaan. Hämeen Moottorikerhon omistukseen päätynyt Pyynikinajon voittopyörä on nyt asetettu yleisön nähtäväksi.

– Hyvä, että pyörä jäi Suomeen, ja olen tyytyväinen siitä, että se saatiin tänne esille, eikä se ole jossain autotallissa pölyttymässä, kertoo Matti Salonen.

Harley-Davidson lentokoneen moottorina

Yksi näyttelyn kiinnostavimmista tarinoista liittyy varhaiseen suomalaiseen ilmailuun ja Harley-Davidson -moottoriin.

Karhumäen veljekset rakensivat 1920-luvulla lentokonetta aikana, jolloin kalustoa ei ollut helposti saatavilla. Kun venemoottorin teho todettiin riittämättömäksi, nuori Niilo Karhumäki hankki suojeluskunnalta vuoden 1915 Harley-Davidsonin, jonka moottoria hyödynnettiin lentokoneprojektissa. Vuonna 1926 – siis sata vuotta sitten – kone saatiin lopulta ilmaan ja näin sai alkunsa KarAir-lentoyhtiö.

Moottoripyörän moottorilla ei lennetty hirmuisen pitkään, ja moottoripyörä katosi vuosikymmeniksi, kunnes se löytyi vuonna 2000 romuksi päätymässä olleesta kuolinpesästä. Kantakortin perusteella varmistui, että kyseessä oli juuri sama yksilö, jonka moottori oli aikanaan päätynyt ilmailukäyttöön.

Royal Enfield 125 vuotta

Näyttelyn yksi teemoista on Royal Enfield -merkin 125-vuotinen historia. Kokonaisuutta esittelee harrastaja Pasi Mäkiranta, joka on tuonut museolle laajan kattauksen merkkiin liittyvää kalustoa – monet esillä olevista pyöristä ovat juuri Mäkirannan omistamia.

Esillä on muun muassa vuosimallin 1917 moottoripyörä, jolla on yhteys Viron vapaussotaan, vuonna 1923 valmistettu prototyyppimoottori, 1950-luvun kaksisylinterinen Meteor Minor sekä entisöimätön, mutta ajokuntoinen V2-Enfield

– Nyt sain talliin tilaa, joten voi ottaa uusia pyöriä työn alle, Mäkiranta toteaa.

Museon Brandt-näyttely jatkaa vcielä tulevalla kaudella, mutta hieman päivitettynä. Uutena nähtävillä on muiden muassa omalta osaltaan 80-lukua tiivistävä NS 400 R.

Suomen moottoripyörämuseo löytyy Lahdesta, osoitteesta Veistömönkatu 1.

Uusin numero