MP 26 -näyttelyssä yli 55 000 kävijää

MP-näyttely keräsi motoristit joukoittain Helsingin Messukeskukseen kauden ensimmäiseen ”kokoontumisajoon”.

Yhteensä MP 26 -näyttely keräsi Helsingin Messukeskukseen 55 243 vierasta. Lukema tarkoittaa noin 500 kävijän kasvua viime vuodesta. Myös Pohjois-Euroopan suurimpien messujen status säilyi selvällä marginaalilla, sillä viikkoa aiemmin järjestetyillä Ruotsin vastaavilla messuilla kävijöitä oli noin 37 000.

Kävijämäärä osoittaa, että vaikka uusien moottoripyörien myyntilukemissa ei ole vuosiin ollut kehumista, moottoripyörät kiinnostavat edelleen. Uusimman saatavilla olevan tilaston mukaan ajokaudella pyöriä oli liikennekäytössä vajaat 178 000 kappaletta – tähän peilaten kävijämäärä on huomattavan kova. Tämä herättää kysymyksen siitä, pitäisikö moottoripyörien verotusta tarkastella uudelleen jo ajoneuvokannan uudistumisen edistämiseksi.

Suuren kävijämäärän lisäksi toinen MP-messujen ominaispiirre on kaupallisuus. Osastoilla pyöriessä sai huomata, että pyörien päälle ilmestyi ”myyty”-lappuja. Kerta toisensa perään sai kuulla, että tarjouksia oli laskettu ja nimikirjoituksia kauppakirjoihin raapusteltu. Myös ajovarustekauppa kuului käyvän voimakkaasti, joten motoristit ovat selvästi valmistautumassa kauteen.

Petrol Circus ja Japsistarat tarjosivat tuttuun tapaan hyvän kattauksen silmäkarkkia, ja jälleen saimme ilahtua tavasta, jolla nuoret harrastajat ovat ottaneet Jonnelan omakseen. Kun ihasteli viikonlopun aikana nuorten kättenjälkiä, voi iloita siitä, että harrastuksella on epäilemättä jatkuvuutta myös tulevaisuuteen.

MP 27 -näyttely järjestetään 5.-7.- helmikuuta 2027, nähdään viimeistään siellä!

Uusin numero