Tarkkala, Puotsaari, Tikkanen ja Kytönen voittoihin Raisiossa
Loukkaantunut käsi vaivasi sunnuntaina aamulla niin paljon, että nuorten cupissa kilpaileva Honkanen päätti jättää sunnuntain ajot väliin.
Jämsäläisnuorukainen keskittyy seuraavaksi kuntouttamaan kätensä ajokelvolliseksi seuraavan viikonlopun SM-kilpailua varten Riihimäellä.
Honkanen johtaa tällä hetkellä nuorten SM-sarjaa. Lisäksi hän on 125-kuutioisten luokan SM-pisteissä neljännellä sijalla.
– Tänä vuonna keskitytään täysipainoisesti tuohon SM-sarjaan. MM-kilpailuissa on tarkoitus näyttää vauhtia, mutta nyt oli huonoa tuuria, Honkanen totesi.