777RR HRP Suzuki kiittää kaudesta 2016

Kausi 2016 oli meille kaikkea muuta kuin helppo, jopa kuljettajasopimukset saatiin solmittua poikkeuksellisen myöhään. Miikka Kuosmasen kanssa tarkoituksena oli kamppailla Superstock 600 -luokan SM-tittelistä, mutta asepalvelustaan suorittamassa olleen Eemeli Lahden pitikin ajaa vain osa SM-osakilpailuista ja keskittyä siviiliin pääsemisen jälkeen antamaan näyttöjä British Supersport -sarjan viimeisissä kilpailuissa.

SM-sarja sujui kaksijakoisesti. Kaudenalustesteissä kaatunut Miikka loukkasi jalkaansa siinä määrin pahoin, että se pahimmillaan esti ajamisen ja parhaimmillaankin vaikeutti sitä huomattavasti, eikä se parantunut kauden aikana. Eemelin ajamat SM-sarjan kilpailut sujuivat sen sijaan mallikkaasti.

Eemelin kanssa osallistuimme kauden päätteeksi British Supersport -luokan Assenin osakilpailuun, josta tuloksena olikin komea podiumsijoitus. Eemelin kanssa oli tarkoitus ajaa brittisarjaa enemmänkin, mutta nuorukaiselle tarjoutui ensin mahdollisuus ajaa IDM Superstock -sarjan osakilpailu, jossa esitettyjen hyvien suoritusten perusteella ovi aukesi villillä kortilla Supersportien MM-osakilpailuun ja ymmärrettävästi mies halusi tarttua tilaisuuteen.

Heti kauden päätyttyä sitä tuli mietittyä, että olisiko syytä laittaa pillit pussiin, mutta jo parin päivän päästä mieli oli muuttunut. Assenin hienosti sujunut BSS-kisa kasvatti nälkää, ja toivonkin, että pääsemme Eemelin kanssa sopimukseen koko brittisarjan ajamisesta vuonna 2017. Eemeli on osoittanut, että hänen vauhtinsa riittää sarjan kärjen haastamiseen, ja pyörästä löytämiemme kehityskohtien korjaamisen jälkeen voitot eivät takuulla jää kalustostakaan kiinni. Kotimaassa tulemme mitä todennäköisimmin näkymään Imatranajossa, jossa pyörällämme ajetaan IRRC Supersport -luokan voitosta.

Kiitos kaikille yhteistyökumppaneillemme sekä faneille kaudesta 2016! Rauhallista joulua ja kireitä sinkkejä kaudelle 2017!

Uusin numero