40 vuotta täyttänyt Valentino Rossi jatkaa nuorempiensa kiusaamista: ”Olisin jo ansainnut kymmenennen mestaruuteni – se on unelmani, johon uskon yhä”

Rossi jahtaa edelleen uransa kymmenettä maailmanmestaruutta. Tuorein on peräisin kaudelta 2009 eli jo kymmenen vuoden takaa. Sen jälkeen Rossi on ollut kolmesti MM-sarjan kakkonen.

”Kymmenen mestaruutta on unelmani, johon edelleen uskon. Silti olisin mielestäni jo ansainnut sen, hävisin sekä 2006 että 2015 mestaruuden viimeisessä kilpailussa. Mielestäni ansaitsen kymmenennen mestaruuden, siksi olen yhä täällä”, Rossi sanoo.

Rossin mieltä kaihertaa edelleen etenkin kauden 2006 mestaruuden menettäminen dramaattisella tavalla. Silloin Rossi lähti kahdeksan pisteen johdossa Valencian päätöskisaan, mutta kaatui jo varhain ja kolmanneksi ajanut Nicky Hayden vei mestaruuden.

”Valenciassa 2006 olisin voittanut mestaruuden, jos olisin pysynyt viileänä, enkä olisi kaatunut. En tiedä, olenko tehnyt urallani virhevalintoja. Olisiko pitänyt pysyä Hondalla ja jatkaa voittamista? Teinkö virheen siirtymällä Yamahalle ja Ducatille?”, Rossi kysyy.

Rossilla on sopimus myös kaudesta 2020, mutta hän saattaa jatkaa sen jälkeenkin. Rossin isä kommentoi juuri, että hänen mielestään Valentino voi hyvinkin ajaa ainakin 46-vuotiaaksi. Rossi itse on varovaisempi lausunnoissaan.

”En rehellisesti tiedä. Tämä voi olla viimeinen sopimuskauteni tai sitten ei. Intohimoni on edelleen tallella ja minulla on vielä ainakin kaksi vuotta aikaa. Olen kuitenkin alkanut tiedostaa, että nämä vuodet saattavat olla viimeiseni.”

Rossi sanoo saavansa suurta tyydytystä siitä, että hän on pystynyt näyttämään niille epäilijöille, joiden mielestä hänen olisi pitänyt lopettaa jo vuosia sitten.

 ”Niin tapahtui ensi kertaa jo vuonna 2007, kun olin voittanut viisi MotoGP-titteliä. Ihmiset ajattelivat, että olin jo urani ehtoossa. Voitin sen jälkeen kuitenkin vielä kaksi mestaruutta – ja ennen kaikkea, olen edelleen täällä”, Rossi muistuttaa.
 

Uusin numero