2012 Kawasaki ZZR1400 – kukkulan kuningas

Nyt se on julkistettu. Kauan odotettu ZZR1400, jolla Kawasaki uhoaa
lyövänsä luun lopullisesti Hayabusan kurkkuun.

Moottori on saanut hieman lisätilavuutta 4mm pidentyneen iskun muodossa.
Uusi iskutilavuus kirjoitetaan numeroin 1441 cm³. Moottorin teho on
kasvanut koko kierrosalueella, ja erityisesti keskialueen potkuun
kerrotaan kiinniteltyn huomiota – maksimivääntö onkin melko murhaava
162,5 Nm @ 7500 rpm ja jo 2000 rpm käyntinopeudella löytyy oikean
ranteen takaa 93 Newtonin edestä vääntöä. Odottaa siis sopii suun hymyyn
vetävää suorituskykyä. Kawasaki mainitseekin kiihtyvyyden parantuneen
roimasti, ja sanoo uuden ZZR:n olevan voimakkaimmin kiihtyvä
tuotantopyörä.

Sylinterinkantta on muokattu, mm. palotilat ja kanavat on muotoiltu
uudelleen. Nokat ovat saaneet lisää nostoa. Entistä kevyempien mäntien
jäädytystä tehostetaan alapuolisella öljyruiskutuksella ja kampiakseli
on entistä tukevampi. Pakosarja on myös muotoiltu uudelleen. Pyörä on
saanut luistokytkimen. Tehonlisäyksestä huolimatta pyörän
polttoainetaloudellisuus on parantunut.

Kawasaki on pyrkinyt tuomaan ZZR:n sporttisuutta esiin uhraamatta helpoa
ajamista. Pyörä on saanut uuden rungon, jonka kerrotaan olevan aiempaa
jäykempi. Jousitusta on muokattu sporttisempaan suuntaan, ja uusi
takahaarukka on paitsi melko kolean näköinen, myös hieman aiempaa
pidempi. Vanteet ovat uudet ja varsin kevytrakenteiset – niistä on
höylätty painoa yhteensä liki 1,4 kiloa pois.

Huippunopeiden pyörien kohdalla aerodynamiikka on suuressa roolissa,
eikä ZZR1400 ole poikkeus. Katteet on muotoiltu pienentämään
ilmanvastusta, suojaamaan kuljettajaa tehokkaasti ajoviimalta ja tuomaan
vakautta koviin nopeuksiin. Katteiden sivun evitys helpottaa lämpimän
ilman hajaantumista ja näin tehostaa moottorin jäähdytystä ja ohjaa
kuumaa ilmaa poispäin kuljettajasta. Lisäksi niistä tulee mieleen
legendaarinen Ferrari Testarossa, joka on luonnollisesti iso imagollinen
plussa. Ergonomian osalta Kawasaki on pyrkinyt saavuttamaan rennon,
mutta sporttisen ajoasennon.

Pyörään on asennettu 3-asentoinen KTRC-luistonesto (Kawasaki TRaction
Control), jolla voidaan joko optimoida suorituskykyä tai liukkaissa
olosuhteissa pitoa. Järjestelmä tarkkailee useita eri muuttujia 5
millisekunnin välein, ja pyrkii ennustamaan, milloin olosuhteet ovat
pidon kannalta muuttumassa epäsuotuisiksi, ja pyrkii puuttumaan
asiaan etukäteen. Näin selvitään mahdollisimman pienellä tehon
pudotuksella, ja saavutetaan erittäin tasainen toiminta. Luistoneston
asennot 1 ja 2 sallivat jonkin verran luistoa, mutta asento 3 pyrkii
säilyttämään pidon kaikissa tilanteissa. Järjestelmään on myös
rakennettu tahattoman keulimisen esto. Kuljettajalla on myös
valittavinaan kaksi tehokarttaa, joista pienempi antaa noin 75% täydestä
tehosta. Kuljettajaa auttavista järjestelmistä kun nyt on puhe, niin
mainittakoon, että myös ABS on saanut päivityksen.

Mitä mieltä olet uudesta Zetorista? Kerro meille Biken foorumilla!

Teknisiä tietoja:

Moottori: Nestejäähdytteinen, 4-tahtinen rivi-4
Iskutilavuus: 1,441 cm³
Teho: 147.2 kW {200 PS} / 10,000 rpm
Teho (RAM Air): 154.5 kW {210 PS} / 10,000 rpm
Vääntö: 162.5 Nm {16.6 kgf*m} / 7,500 rpm

Mitat (P x L x K): 2,170 mm x 770 mm x 1,170 mm
Akseliväli: 1,480 mm
Istuinkorkeus: 800 mm
Paino: 268 kg
Tankki: 22 litraa

Uusin numero