​Nicky Haydenin kuolema on feikkiuutinen: ”Hän ei ole kuollut”

Moni taho maailmalla on juuri uutisoinut, että vakavaan polkupyöräonnettomuuteen joutunut entinen MotoGP-mestari Nicky Hayden olisi menehtynyt. Uutinen ei kuitenkaan pidä paikkansa.

Haydenin isä Earl kuitenkin vahvistaa Roadracing World -nettisivustolla, että hänen poikansa on edelleen elossa.

Esimerkiksi MP-Maailma ehti Suomessa jo julistaa Haydenin kuolleeksi kaksi tuntia sitten.

Roadracing World -sivuston toimittaja John Ulrich kertoo keskustelleensa juuri Nicky Haydenin isän kanssa. Tämä on vahvistanut, että Nicky Hayden on edelleen erittäin kriittisessä tilassa, mutta hän on edelleen elossa. Uutisen levittäneitä lähteitä ei tiedetä, koska sosiaalisessa mediassa asiasta on ”uutisoitu” moneen kertaan.

Eräissä ”uutisissa” on jopa kerrottu, että perhe olisi tiedottanut Haydenin kuolemasta, mutta se ei pidä paikkansa.

Hän on edelleen erittäin kriittisessä tilassa italialaisessa sairaalassa. 

– Ihmettelen, eikö ihmisillä ole minkäänlaista häpyä, Ulrich kirjoitta jutussaan.

Uusin numero