​Michael Van der Mark korvaa taas Jonas Folgerin

Van der Mark ajoi saksalaisen tilalla jo Valenciassa, tuloksena oli 16. sija. Sen jälkeen hän kävi ajamassa World Superbiken päätöskisan Qatarissa, siellä tuloksena oli neljäs sija.

”On sääli, ettei Jonas pysty ajamaan kauden päätöskilpailua. Mutta olen todella iloinen, että minua pyydettiin ajamaan uudelleen hänen tilallaan. Minusta se kertoo, että tein hyvää työtä Malesiassa”, van der Mark sanoo Motorsport.comilla.

”En ole ajanut aikoihin Valencian radalla, mutta uskon kisasta tulevan Malesiaa helpomman; nyt tunnen pyörän, renkaat ja jarrut paremmin. Tärkeintä olisi, että tulee normaali kuiva viikonloppu. Haluan ajaa harjoituksissa mahdollisimman paljon kierroksia ja päästä vielä paremmin sinuiksi pyörän kanssa.”

”Tämä on jälleen upea mahdollisuus minulle, haluan ilman muuta olla lähempänä kärkikuljettajia tällä kertaa”, van der Mark sanoi.

Uusin numero