​Kirsi Kainulainen jännittää Superbike-debyyttiään: ”En ole hetkeen näin kovasti jännittänyt”

Kainulainen ajaa Motomarket Racing -tiimissä yhdessä Eeki Kuparisen kanssa Jerezissä.

”Siellä odottaa minua elämäni ensimmäinen 1000 cc -kilpailu ja uusi rata minulla opeteltavana. En ole ihan hetkeen näin kovasti jännittänyt, viime yönäkin heräsin moneen ajatukseen”, Kainulainen kertoo Moottoriurheilu.tv:n blogissaan.

”Olen valmistautunut tähän reissuun tuttuun tapaani käymällä töissä ja treenaamalla kovaa ja myös muistanut tehdä palauttavia harjoituksia. Mielikuvaharjoituksia olen tehnyt enemmän tähän viikonloppuun kuin yleensä, koska rata on minulle vieras. Treeniaika menee mukavasti, kun pitää ajatukset tulevassa viikonlopussa.”

Ajohommat Jerezissä alkavat jo huomenna.

”Torstaina alkaa sitten tositoimet, kun luvassa on kolme kertaa vapaatreeni ja samalla kaavalla mennään perjantai. Lauantaina toiset aika-ajot ja kisa. Sunnuntaina aamun lämppärin jälkeen toinen startti”, Kainulainen kertoo.

Uusin numero