Koeajossa Triumph Tiger 800 – naru kireällä Afrikan aavikolla

Vuorossa reissun odotetuin osuus, karulla, kuivalla ja kovalla aavikolla ajaminen. Edellisissä ryhmissä keli oli ollut huono, mutta meitä lykästi ja aurinko paistoi. Triumphin väki otti offroad-osuuden tosissaan ja jakoi ryhmät ajokokemuksen mukaan.

Meillä Bikessä päätoimittaja Christer Miinin oli tehnyt Triumphin väelle selväksi jo ennen reissua, että suomalainen pullukka osaa ajaa hiekalla, joten minulta ei juuri kyselty, vaan laitettiin vaan suoraan kokeneiden ryhmään. Se oli pelkästään hyvä asia. Tietenkin odotuksia oli, sillä en voinut olla huomaamatta, kuinka tehtaan väki mittasi jumalaista vartaloani kiireestä kantapäähän. Jostain syystä katseet pysähtyivät vatsalihasteni kohdalle, mutta asiasta päästiin yli. Tiesin, että ensimmäisessä mahdollisessa paikassa pitää näyttää. Kaikki peliin, päätoimittajan pitää saada olla ylpeä!

Aloitimme päivän siirtymällä asfalttiteitä aavikolle. Vauhti oli heti reipasta ja huomasin pitäväni XCa-mallista jonkin verran enemmän kuin XRt:stä. Alusta toimi allani paremmin ja säädettyäni aamulla satulan korkeuden alimpaan 840 millin (XRt:ssä alimmillaan 810mm) asetukseen, homma toimi entistä paremmin.

Molemmissa peleissä on useita eri ajomoodeja, kuten road, rain, sport, offroad, mutta XCa:ssa on erillinen offroadpro-asetus, joka antaa takapyörän sutia ja jarrun lukkiutua. Aavikkopolun avautuessa pysähdymme ja käänsimme offroadpro-asetuksen päälle, sillä sitä ei voi muuttaa pyörän liikkuessa. Muita asetuksia voi säätää myös ajaessa, mutta offroadpro-asetus vaati pysähtymisen.

XCa:ssa oli nappularenkaat alla, joten mikä onkaan parempi tapa lähteä liikkeelle, kuin motocross-tyylinen startti? Pikkutiikeri suti, mutta lähti liikkeelle räväkästi. 95 hevosta 9500 kierroksella tuottava 800-kuutioinen rivikolmonen antoi juuri niin paljon potkua, että suu levisi suureen hymyyn kypärän alla. On kehuttava pyörän ajo-ominaisuuksia, sillä jälkeen jäi hyvin suora viiva. Pyörää oli erittäin helppo hallita ja se eteni asfaltin lisäksi myös hiekalla kuin juna. XCa:ssa on WP:n alusta ja joustomatkat 220mm ja 215mm. Säädin keulan puristusvaimennuksen kovimmalle ja paluuvaimennusta hiukan nopeammalle. Tämän jälkeen peli tuntui omalta.

Valokuvausten ajaksi jäimme kurvailemaan pienelle lenkille, jossa muutama pieni pomppu. Toiseen sai hyvän vauhdin ja voin todeta, että myös hyppääminen oli varsin luontevaa tällä pelillä. Iskarit toimivat hyvin, koko paketti pysyi kasassa. Tämä oli se paikka, jossa piti hiukan näyttää, että kyllä tämä suomalainen pullukka pystyy ajamaan. Samalla pedattiin sitä kohtaa, jolloin ruvetaan kysymään ryhmän johtajalta, että koska mennään ottamaan kaikki irti?

 Ja ei, älkööt kukaan kuvitelko, että tässä pyrittäisi millään tavalla väittämään, että ajo on kuin Eero Remeksen etenemistä, mutta pientä sellaista nokitteluahan tämä aina on. Normaalisti tällainen rahalla rakennettu ruumiinrakenne yhdistetään kuskiin, joka kaatuu paikallaan parkkipaikalla. Näissä paikoissa hakeudutaan eroon tuosta ajatusmallista, ei muusta.

Muutaman rivin säälittävän egobuustin jälkeen on hyvä palata pyörän pariin. On mielestäni jopa hieman yllättävää, kuinka helppo tällä pelillä oli ajaa. Pieni ongelma muodostui siitä, että pyörä kehotti menemään koko ajan kovempaa. Hyppäsin rinteen päältä alamäkeen ja siinä tuli kokeiltua iskareiden toimivuutta. Keula meni pohjaan niin, että kolina kävi ja samalla muistutti, että kyseessä on kuitenkin katupyörä.

Ajoimme pääasiassa seisten. Asento oli hyvä, mutta itse ajaisin mieluummin hiukan enemmän etupainoisesti. Ohjaustangon tuominen taaksepäin ei ehkä ollut minun juttuni. Huono se ei ole, mutta mielestäni kädet painuvat väkisin turhan alas. Tämä kuitenkin makuasia, josta varmasti moni on erimieltä.

Reitti kiemurteli aavikolla ja pääsimme kokeilemaan pyörää myös löysällä hiekalla. Tiputtauduimme polkua alas ja käänsimme hiekalle. Alaspäin ajaessa pääsimme testaaman jarruja, jotka toimivat erittäin herkästi ja tarkasti myös soralla. Iskarit pitivät renkaat kiinni maassa ja ajaminen oli luontevaa.

Hiekalla Tiger 800 XCa noudatti jo totuttua linjaa. Se eteni helposti, ja se, mikä minua ilahdutti eritoten, oli linjan vaihtamisen helppous. Tässäkin tilanteessa pyörä käyttäytyi kuin enduropeli ja meni juuri sinne minne oli tarkoituskin.

Ainoa asia, joka jäi hiukan askarruttamaan, oli kaasun vaste. Tiger 800 vastasi kaasuun erinomaisesti, ja sillä pystyi kiihdyttämään alhaalta aivan punaiselle asti hyvin jouheasti, mutta jossain tapauksissa siinä oli pienen pieni viive. Kun löi nopeasti kaasun pohjaan, peli mietti hetken. En tiedä oliko asia vain minun päässäni, sillä muut eivät sitä huomanneet. Paitsi belgialainen kollegani, Jelle Verstraten. Piskuinen kaveri lähti ajamaan rinnettä ylös, kääntyi hiukan ja muksahti kyljelleen. Hän sanoi pyörän menettäneen hetkeksi vedon, ja kertoi juuri tästä samasta ominaisuudesta, jonka itse havaitsin. Se ei ollut mikään iso asia, mutta muutaman kerran olin tällaisen havaitsevani.

Päivän päätteeksi näin tilaisuuden tulleen ja hipsin kysymään ryhmän vetäjältä, että joko mennään? Siis lujaa.

Kaveri sanoi, että selvä ja pyysi mukaansa. Vedimme sellaista kivikovaa kivitietä sen minkä pääsimme, ja voin todeta, että myös reilussa 150 km/h vauhdissa pyörä käyttäytyy erinomaisesti. Jarrut ovat helppo hallita, ja pyörä etenee kuin, no sanotaan vielä kerran, juna. Pyörän päällä on helppo sijoittua oikein, ja ohjata sitä kropalla. Kerrassaan luontevaa.

Olen saanut ajaa näitä seikkailupyöriä monissa eri paikoissa ja voin todeta, että Triumph Tiger XCa on erinomainen peli. Sillä on helppo ajaa ja sen todellakin uskaltaa haastaa vaikeisiinkin paikkoihin. Jos mietit tämän genren peliä, käy ehdottomasti testaamassa tämä laite. Ehdoton kokeilusuositus!

Lue enemmän pyörän ominaisuuksista Biken lehdestä numero kolme, joka on tuota pikaa kaupoissa!
Lehden voi tilata TÄÄLTÄ